Tavalliselle, normi ihmiselle oikeus on instituutio, jolla ainakin Suomessa on vielä vahva legitimiteetti. Ihmiset uskovat tuomioistuimiin ja niitten ratkaisuihin ainakin, jos eivät ole enemmälti olleet tekemisissä itse suoraan tuomioistuinten kanssa.
Oikeuden ylivertaisuus ja oikeudenmukaisuus on pitkälti illuusio. Oikeus ei ole ihmisen mielipidettä kummallisempaa. Lait ovat ihmisten säätämiä ja tulkitsemia. Tulkinnan lopputulokseen vaikuttaa tietysti mitä lakikirjaan on kirjattu, mutta kovin paljon myös lain lukija, kuka kulloinkin tulkitsee lakia.
Esimerkkejä on jokaiselle päivälle, mutta hyvä esimerkki lain lukijapainotteisuudesta on tuore korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2019:9, joka koski rikosvahingon määrittämistä.Tässä tuomiossa korkein oikeus päätyi arvioonsa äänestyksen jälkeen.
Korkeimman oikeuden kokoonpanossa oli viisi jäsentä, jaosto päätyi ratkaisuunsa äänin 3-2. Kyse ei ollut mistään näyttökysymyksestä, jossa voi perustellusti olla fiksukin ihminen eri miesltä siitä, riittääkö näyttö vai ei. Kyse oli lain tulkinnasta, jossa luetaan lakikirjaa ja tehdään päätös, mikä on lain oikea tulkinta.
Tässä asiassa eri näkökantoja edustavat tuomarit päätyivät lakia lukiessaan täydellisen päinvastaisiin lopputuloksiin, toiset olivat sitä mieltä, että korvausvelvollisuus on 3,1 miljoonaa euroa korkoineen – eli 5 miljoonaa euroa, toiset 31 000 euroa.
No, minkälaisia ihmisiä sitten oli eri puolilla tuomiota, lievempää vahingonkorvaustulkintaa puolsi mm. oikeustieteen tohtori Häyhä, joka on toiminut mm. professorina, ankaraa tuomiota kannatti kaksi entistä syyttäjää, joista erityisesti syyttäjä Koponen on tunnettu asenteestaan.
Tämä tuomio kertoo hyvin paljon siitä, miten oikeus määrittyy, se ei tule tietokoneesta tai lakikirjasta jonkinlaisena selvänä yhtenä oikeana tulkintana lain sisällöstä, vaan tuomarin omien preferenssien sävyttämänä selityksenä lain sisällöstä.
Jokaisessa asiassa tuomari kykenee halutessaan päätymään lähes minkälaiseen rakaisuun tahansa. Lakikirjasta löytyy kyllä argumentit. Tähän faktaan harvoin kiinnitetään riittävästi huomiota, se söisi tuomioistuinten ja oikeuden legitimiteettiä, mikä taas voisi aiheuttaa yhteiskunnallista levottomuutta. Keisarilla ei tässäkään ole vaatteita.