Valtiovarainministeriön hallinnoima omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal vaati aikanaan videofirma Makuuniin omaa selvitysmiestään varmistamaan, että yhtiön liiketoiminta realisoidaan ja varat jaetaan velkojille. Vaatimus on ihan ok, kun halutaan varmistaa velkkojan oikeutta.
Arsenalin tapauksessa yhtiön käyttämät juristit yhtiön selvitysmiehistä alkaen eivät aja velkojan etuja kuin nimellisesti, oma etu on etusijalla. Valtio on aikanaan avannut pohjattoman piikin juristeille selvittää kaikenlaista pankkikriisiin läheisesti ja vähän kaukaisemminkin liittyvää, minkä ansiosta sisäpiiriin päässeet juristit ovat saaneet itselleen loputtoman laskuautomaatin.
Rahastajien ytimessä on asianajotoimisto Sivenius & Suvanto ja sen pääosakkaat, ensin Juha Sivenius, joka toimi Arsenalin selvitysmiehenä, kunnes hänet oli vaihdettava, kun meinasi lisenssi irrota. Nyttemmin taskujaan turvottaa AA Jarmo Henriksson samasta toimistosta perittyään selvitysmiehen tehtävät Siveniukselta.
Tämä Makuunin tapaus on hyvä esimerkki miten juristit tekevät rahaa valtion lompakolla. Arsenalin vaatimuksesta yhtiön selvitysmieheksi nimettiin AA Leif Itäinen, joka oli erään ison, valtion toimeksiannoilla kasvaneen toimiston osakas. Hän palkkasi Makuuniin toimitusjohtajaksi kaverinsa, joka ei osannut yhtiön businesta ja oli yhtiölle lähinnä haitta varsin suuren kustannuserän lisäksi.
Uuden toimitusjohtajan ainoaksi ”saavutukseksi” jäi kirjallinen varoitus Makuunin nuorten naistyöntekijöitten seksuaalisen ahdistelun vuoksi. Yhtiön liiketoiminnan ostaja ei häntä kelpuuttanut, minkä vuoksi hän pääsi nauttimaan varsin tukevaa irtisanomiskorvausta lyhyen ja tuhoisan uransa jälkeen.
Noh, itse asiaan. Videofirma Makuunin liiketoiminta rokkasi uuden selvitysmiehen tultua taloon. Yhtiön liiketoiminnalle oli liuta ottajia. Reilun vuoden puuhastelun jälkeen liiketoiminta myytiin noin 4 miljoonalla eurolla. Hyvä niin.
Selvitysmies Leif Itäinen laskutti vaivoistaan 1 400 000 euroa alv 0. Yli kolmanneksen yhtiöön tulleeesta rahasta. Arsenal hyväksyi tämän ja taputti karvaisia käsiään. Sattui kuitenkin, että yhtiö tyhjeni toimilla, minkä vuoksi Arsenal maksoi viimeisen 60 k omasta pussistaan Itäiselle.
Tästä käynnistyi oikeudenkäynti Makuunia kohtaan, Arsenal vaatii yhtilöltä tätä Itäiselle maksattua 60 k. Menettely on käynnistynyt 2011. Kun yhtiö kehtasi kritisoida itäisen laskutusta, Arsenal järjesti lisää murheita ja pyysi velkomuskanteen lepäämään jättämistä.
Valtio on tuoreeltaan julkisuudessa esittänyt, että Arsenal kyllä lopetettaisiin, kunhan nämä keskeneräiset oikeudenkäynnit saadaan päätettyä. No, eivät nuo lopu, kun asiamiesten intressissä on nostaa uusia kokoajan.
Tätä vielä vireillä olevaa velkomusta ajaa AA Jarmo Henriksson, Arsenalin nykyinen selvitysmies. Hän ei halua lopettaa yhtään oikeudenkäyntiä, mieluiten jatkaa niin kauan, kuin hölmöt VM:ssä sen sallivat.
Asianajajien rahastamisen mahdollistavat VM:n virkamiehet Markku Puumalainen, joka vastaa suoraan Arsenalista, ja hänen esimiehensä Leena Mörttinen, joka Puumalaisen päällikkönä sallii tämän.
Vastuu koittaa näillekin veijareille.