Luin professori Erkki Aurejärven muistelmat, jotka oli otsikoitu: Kovaa peliä. Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että Aurejärvi haluaa varmaan jossakin pienessä mielessään olla Ullanlinnan Clint Eastwood, kova jätkä, joka jakaa oikeutta oikealla ja vasemmalla kädellään, kuten hän kirjassaan kuvailee nuoruuden töitään.
Odotin, että kirjasta löytyy mielenkiintoisia sattumuksia ja hyvää tekstiä tupakkaoikeudenkäynnistä, mutta pettymys oli aika iso, kun hauskimmat kohdat tekstissä kuuluivat suurin piirtein näin, ”saatana, kun pitää taas mennä raastupaan pidättelemään oksennusta, minua inhotti hengittää samaa ilmaa kuin raastuvanoikeuden jäsenet”
Huvittavia sanoituksia herra professorilta. Muu teksti olikin aika surkeaa. Kirja on niin täynnö törkeitä kunnianloukkauksia, jotka kohdistuvat eri tuomareihin, että on aivan hämmentävää, että paperikasa on painettu kirjaksi. Kaikki, jotka ovat Aurejärven kanssa eri mieltä lain sisällöstä, ovat rikollisia ja tyhmiä ja puolueellisia, ja vaikka mitä. Jos Aurejärvi sattui voittamaan jonkin jutun tuomarit olivat hyviä.
Professori Aurejärvi ei ole selvittänyt itselleen oikeuden käsitettä, vaikka ukkeli on jo 70-vuotias emeritus professori. Oikeus ei ole hänen maailmassaan mitään oikeuslähteistä koherentisti tulkiten nousevaa totuutta eikä oikeusrealistista tuomarin sanomaa, vaan oikeus on mitä Aurejärvi sanoo.
Asian näin ollessa kaikki turhanpäiväinen opiskelu ja tutkimus Porthaniassa on ollut hukkaan heitettyä. Miksi lukea kirjoja, koska totuus ja oikeus asuvat Aurejärvessä. Se, joka tätä uhmaa, sai turpaansa, kun herra oli vielä voimissaan, tai suunnattoman solvausryöpyn, kun turpaanveto ei enää onnistunut.
Kirja on surullinen, mutta ilmeisen rehellinen kuva ukon sielunmaisemasta. Olisi kannattanut jättää julkaisematta. Meillä jokaisella on kiukkua laarissa, kaikkea ei kannata laittaa julkiseen jakeluun, vaikka olenpa tuohon joskus itsekin syylistynyt. Aika parantaa ja viisastuuttaa paitsi Aurejärven, jolle ei kalenterissa taida jäljellä olevat sivut riittää.