Iso-Britannian pääministeri käyttäytyy kuin Venäjän ja Venezuelan presidentti, uhoaa ulkoisilla uhilla sisäpoliittisista syistä. Cameronin puhe oli lähinnä surullinen temppu pyrkiä varmistumaan jatkokaudesta Downing Street 10:ssä. Jos valitsette minut, pääsette päättämään EU:hun kuulumisesta.
Cameronin temppu voi olla alku koko Unionin hajoamiselle, joka olisi kyllä aika luonnollista. Liian erilaiset eivät mahdu samoihin vaatteisiin, venymiselläkin on rajansa. Alueen talous ei nouse, valuutta pysyy liian vahvana ja korot alhaalla. Korkokäyrä näyttää tällä hetkellä lähinnä aivokuolleen noteeraukselta.
Samanlaista, hiukan pienemmässä mittakaavassa meillä. Ilmarisen sijoitustuot 30 miljardin omaisuudesta jäivät 7,4 %:iin. Sijoittamalla varat valtioiden lainoihin, tuotto olisi ollut 11, yritysten joukkolainoista 13,6 %. Mihin tarvitaan Ilmarisessa sijoitus”osaamista”, no lähinnä pienen piirin valtapeleihin, jossa palkkiot tulevat erilaisina herkkuina, palkkioina ja hyvinä asuntokauppoina.
Ja sitten iki-ihana Trainers’ House, kurssikehitys 5 vuoden aikana – 91,87 %. Yhtiö ei kykene enää maksamaan hybridilainan korkojaan vaarantamatta lainojensa kovenantteja. Velkojat voivat irtisanoa yhtiön luotot, jos hybridilainalle maksetaan korko. Yhtiön kassa on tosi loppu, omaravaisuutta yhtiöllä ei ole lainkaan, vain ilmapalloja taseessa. Kuinka kauan liikearvo on mahdollista tällaisen yhtiön taseessa säilyttää.
Jippii jutussa tilintarkastaja joutui syytteeseen, josta sitten vapautui, kun antoi yhtiölle puhtaan tilintarkastuskertomuksen, perustellusti. Trainers Housen tilintarkastajalla on syytä olla hyvä vakuutus, samoin kuin hallituksella. Onko yhtiön taseessa olevat arvot oikeita vai onko yhtiö oikeasti jo nurin?