Pussy Riot

Katsoin videon, jonka perusteella kolme nuorta naista tuomittiin kahdeksi vuodeksi linnaan Venäjällä. Video oli hauska, en ymmärrä venäjää, en kieltä, en kulttuuria, mutta videon ymmärsin. Aivan erityisen viihdyttävä, nuorten ihmisten hulluttelu ”pyhällä” paikalla.
Esityksen sanat on käännetty meille kielipuolille, kyse on poliittisesta kannanotosta Putinia vastaan, toive ukon poistumisesta alttarin takaa, toive vapaamman järjestyksen saamisesta, aika vaaratonta toivomista täältä käsin arvioiden.
Se, että tästä laitetaan linnaan, on aika surullista. Uskon, että kyse on taas mediatempusta, molemmin puolin, valta näyttää, että älkää vittuilko ja Pussy Riot – pillu mellakka muuttuu kultiksi. Heidät päästetään pikaisesti vapaaksi, koska valta haluaa osoittaa armeliaisuuttaan.
Oikeus ja oikeuslaitos on tässä näytelmässä konnan roolissa, tuomarit tekevät, mitä heidän käsketään tekevän, toimivat vallan käsikassarana kuten Lenin muistaakseni sanoi, oikeus on vallan väline ylläpitää valtaa. Venäläiset ovat viisaita.
Tällaisia mellakoita järjestetään päivittäin joka puolella, yleisönä miehet, jotka saavat maistaa naisten ihanuutta, joka vaihtelee kuunkierron mukaan. Pussy Riot pyörittää maailmaa, mikro ja makrotasolla. Näytelmässä katsojina miehet, jotka katsomosta mitään ymmärtämättöminä seuraavat kuunkiertoa ja yrittävät selvitä siitä.
Putin on kaikessa pullistelussaan heikko, surullista vallankäyttöä, anna tyttöjen jammata, ei se ole sinulta pois, kaunista katseltavaa. Nauti pelle, vaikka hymy voi olla jäykkä botoxin vuoksi, niin sielun pitää antaa laulaa ja nauraa. Elämä on.