Syyttäjä päättää syyttääkö hän rikoksesta vai ei. Jos ei syytä, vastaaja voi huokaista helpotuksesta ja asianomistaja repiä pelihousunsa. Syyttäjä määrää mitä laki sanoo.
Kun syyttäjä päättää syyttää, käyttää hän koko valtion arvovaltaa. Syyttäjä puhuu valtion puolesta. Valtio vaatii rangaistusta. Parlamentaarisen kontrollin ulkopuolelta tuleva yksi ihminen käyttää suurempaa valtaa kuin presidentti tai hallitus. Syyttämiseen kulminoituu valtion voima lasersäteenomaisesti.
Syyttäjiksi toivoisi terveitä ihmisiä.
Ketkä hakeutuvat syyttäjiksi, ketkä ruumiinpesijöiksi? Ihmisen täytyy olla hieman omituinen ryhtyessään syyttäjäksi. Hän on vallanhimoinen, useinkaan ei kovin älykäs. Syyttäjien joukoista ei nouse ajattelijoita ihmisten eturiviin. Siellä kytee kauna ja katkeruus. Epävarmuus itsestä ja sen puhtaudesta, pahuudesta.
Hoitona pahuuden näkeminen muualla. Vähän kuin psykiatreilla. Hoitavat omaa hulluuttaan muissa.
Onneksi meillä on tuomarit, jotka lopulta määräävät mitä laki on. Joskus ihmisen kohtalon ratkaisee kokoonpano, jossa yksikään ei ole päivääkään lukenut lakia. Heidät on valittu oikeudenjakajiksi poliittisista jakojäämistä – lautamiehet.
Miten he sitten eroavat syyttäjistä? Eivät juuri mitenkään.
Onko tuomioistuinlaitoksesta noussut suuria ajattelijoita, ihmisjoukon johtotähtiä? Eipä juuri. Tuomareissa kytee samanlainen kyvyttömyys ja kädettömyys, henkinen laiskuus, jota ei pysty treenaamalla parantamaan, koska ei ole, minkä päälle rakentaa.
Onko yhteiskunta näin huonossa jamassa. Valitettavasti, mutta onneksi kukaan ei ole sitä huomannut. Voisi ahistaa, jos tajuaisi.
There is no God – no Law, but there is Order – a bad one.