Kuolema ei ole arkipäivää, vaikka se on osa elämää, päätepysäkki. Kuolema on se mustapiste, janan pää, johon elämä pysähtyy. Kuolemasta ei ole kovin järkevää puhua, vaan niistä hetkistä, jotka edeltävät kuolemaa. Niistä, jotka ovat kuoleman ovella.
Oletan, että jokainen haluaa elää mahdollisimman hyvän elämän. Meidän valtiosääntömme keskeinen idea on ihmisarvon toteuttaminen. Perustuslain 1 §.ssä säädetään: ”Valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden…” Julkiselle vallalle on asetettu perustuslaissa velvoite turvata ihmisten oikeudet – keskeisenä ihmisarvon loukkaamattomuus.
Meillä on laki eläinsuojelusta, jonka tarkoituksena on ”suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta…Eläimiä on kohdeltava hyvin eikä niille saa aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä. Tarpeettoman kivun ja tuskan tuottaminen eläimille on kielletty…Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.”
Kun ihminen lähestyy kuolemaa, hänen hoitamisensa lopetetaan, hänelle annetaan ainoastaan oireenmukaista hoitoa, siis lievitetään kipuja. Tämän onnistuminen riippuu hoitopaikasta ja sairaudesta, joka kuolemaan viettää.
Jos eläintä kohdeltaisiin kuin ihmistä kuoleman lähestyessä, kyseessä voisi olla eläinsuojelulain rikkominen tai mahdollisesti rikos. Eläimen kärsimyksiä ei saa pitkittää, vaan sen pitää antaa kuolla. Se pitää lopettaa, kun elämän edellytyksiä ei enää ole ja ainoa asia, mikä on jäljellä, on kärsimys.
Ihminen on lakeja säätäessään pyrkinyt käyttämään järkeä. Elämää ei ole mielekästä pitkittää, jos se on enää kärsimystä. Ihminen toimii järkevästi säätäessään lakeja eläimille. Miksi ihminen ei toimi järkevästi myös suhteessa ihmiseen. Miksi ihmisen tulee kärsiä arvotonta elämää kunnes keho ei enää toimi. Elämä on sama kuin kehon kestävyys, mitä kestävämpi, sen tuskaisempi loppusuora. Onko tässä mitään järkeä?
Onko meidän oikeusjärjestyksemme onnistunut toteuttamaan perustuslain takaaman oikeuden – ihmisarvon toteuttamisen? Onko julkinen valta toteuttanut velvollisuutensa ihmisarvon toteuttamiseen, kun ihminen ei voi päästä pois halutessaan, vaan kun jokaisen pitää odottaa, että keho lopettaa. Onko järkevää antaa maallisen tomumajan kestävyyden ratkaista, milloin on aika lähteä? Miksi sitä päätöstä ei voisi tehdä ihmisen tahto, mieli, joka on ainoa merkityksellinen – keho on mutaa.
Kuoleman lähestyessä kannattaa ruveta eläimeksi, jotta elämä ei muutu arvottomaksi.