Kerrankin eduskunnassa käytettiin merkittävä puheenvuoro oikeasta asiasta. Heidi aikaisi suunsa kun hänellä oli sanottavaa, muut aukoivat sitä Heidin jälkeen haukkoessaan happea – Suomessa puhutaan vihdoinkin!
Sääli, että happi loppui juuri Venäjää arvosteltaessa, vaikka oikealla asialla Heidin tässä oli. Hänellä on hieman samanlainen ongelma kuin meidän kaikkien ihmisoikeusvitsillä, Tarja Halosella, joka näkee ongelmat vain kaukolaseilla, kotoperäisiin asioihin ei puututa, vaikka lunta tulee tupaan EIT:stä melkein viikottain.
Eduskunnassa hyväksyttiin laki, jonka mukaan vankien kirjesalaisuutta ei jatkossa enää saa loukata. Helvetin huuto alkoi siitä, että perustuslaissa taattu oikeus tehdään edes jotenkin todellisemmaksi myös vangeille, joille ihmisoikeudet kuuluvat aivan samalla tavalla kuin muillekin. Vankien tai muiden marginaalien edustaminen ei vain lyö leiville politiikassa eikä muuallakaan – homot ovat tässä piilevänä poikkeuksena – ihmisoikeusvitsin salaisessa suojeluksessa. Kari S:n salainen ystävä informoi linnaa samalla kun poliisia, 19 -vuotias poika oli tuttu jo vuosien takaa, kuinkahan monen.
Kaikesta huolimatta ihminen Kari S. oli mitä hienoin mies.