Presidentti linssiluteena

Eduskunnassa on ryhdytty ääneen lausumaan hyvästejä presidentti-instituutiolle sellaisena kuin se nyt on eli epänormaalina. Suomea johdetaan kaksipäisesti, presidentti ja pääministeri, kaksi päätä yksillä harteilla vähän kuin siiamilaiset kaksoset.
Tarja on ryhtynyt puolustautumaan, ihmisoikeusvitsi on jättänyt maailmanparantamisen taistellakseen kotitantereella. Missä ikinä palaa tai enemmän kuin sata ihmistä kokoontuu, siellä on myös Tarja huolehtimassa maailman menosta Suomessa, edellytyksenä on, että kamerat ovat myös paikalla.
Suomessa on sattunut monenlaisia kummallisuuksia lähiaikoina, makasiinit on poltettu, Tikka on tapettu ja hevibändi leikki-monsterit voittivat viisut. Viimeisimpänä Porvoossa joku poltti pakallisen pyhätön.
Mikäli oltaisiin hieman idempänä, voisi kuvitella, että valtionpäämies on järjestänyt hieman ohjelmaa kansalaisille, jotta hän voisi näyttäytyä aina tapahtumapaikalla huolestuneena ja päättäväisenä – presidenttiä tarvitaan. Venäjällä piti käynnistää sota, jotta Putinista tuli kaikkien haluama.
Huvittavinta oli Halosen Porvoon keikka, kirkosta eronnut pakana kävi höyryävän pyhätön äärellä antamassa haastattelua murheellisesta sattumuksesta, ettei olisi nauranut partaansa autoon tummien lasien taakse päästyään kun pääpoppamies Wikström oli lyönyt oven kiinni hameen jälkeen.
Tiedä häntä, maailma on muuttumassa levottomammaksi.