Blogi


Omat takapihat



En yleensä uppoudu pappien teksteihin, ehkä pitäisi, sillä arkkipiispa, kohta emeritus Kari Mäkinen, piti hienon ja isolla kädellä periaatteellisen puheen tuoreeltaan, joka löytyy kirkon sivuilta http://www.arkkipiispa.fi/eurooppalaiset-takapihat/ Mäkinen kuvaa poliittista tarkoituksenmukaisuusharkintaa, …


Velallisen tapporaha



Oikeusministeriön vuoden 2016 U-palkkataulukon mukaan ulosottomiesten peruspalkka lähtee 4670 eurosta ja päätyy 6928 euroon, siis peruspalkka. Tämän päälle tulee toimenpidepalkkio, jota kertyy parhaimmillaan Helsingissä 45 000 euroa. (Kirjallinen kysymys KK …


Laitonta politiikkaa



Politiikka on yhdistystoimintaa, jossa varsin vapaasti voidaan järjestää yhdistyksen asioitten hoito. Yhdistyslaki ja mahdollisesti myös yhdistyksen säännöt asettavat kuitenkin joitakin reunoja asioitten hoitamiselle. Helsingin käräjäoikeus otti kantaa viime keskiviikkona Kansalispuolue …


– kuolema



Kuolema ei ole arkipäivää, vaikka se on osa elämää, päätepysäkki. Kuolema on se mustapiste, janan pää, johon elämä pysähtyy. Kuolemasta ei ole kovin järkevää puhua, vaan niistä hetkistä, jotka edeltävät …


Syyllistyikö Keskustan puoluehallitus syrjintään



Keskustan puoluehallituksen julkisuuteen antaman tiedotteen mukaan: ”Keskustan puoluehallitus yhtyy yksimielisesti oikeudelliseen arvioon ja pitää itsestään selvänä, että kilpailevan puolueen jäsen ei voi pyrkiä Keskustan puheenjohtajaksi. Keskustan puoluehallitus totesi myös, että …


Keskustan hullutuksista



Oikeudellisesta asiantuntijalausunnosta Suomen Keskusta rp:lle Professori Heikki Halila ja ministeri Lauri Tarasti ovat antaneet oikeudellisen asiantuntijalausunnon Suomen Keskustalle (Keskusta). Lausunto on päivätty 6.2.2018. Lausunto ei ole analyysi lain sisällöstä, vaan …


Päivähoidosta



Aihe on ehkä hiukan epäoikeudellinen, mutta ajankohtainen, koska työnkuvaani kuuluu kahden vaippoihin kietoutuvan miehen tarpeista huolehtiminen. Miehet eivät ole ikäisiäni mahdollisia vaipoitettavia, vaan omia poikiani, jotka ovat tuoreita elämän polulla. …


Valtakunnansyyttäjä Nissinen, kohta evp



Nissinen antoi Ylelle haastattelun, voivotteli oloaan ja ryhtyi ymmärtämään oikeudenkäynnin pitkittymistä, median sekaantumista asian käsittelyyn ja kaikkea muuta, jota julkisuudessa oleva epäilty joutuu kokemaan. Noh, Nissisen prosessi kesti 9 kuukautta, …


Huhtasaaren toruuskomissio



Laura Huhtasaari oli reilun kymmenen vanha, kun pankkikriisi kypsyi sopaksi, joka vieläkin sotkee monen hapot vatsan pohjalla. Tämä ehkä syynä, että hän ei kykene menemään aiheeseen syvemmälle, vaikka esittää totuuskomissiota …


Itsenäisyys 100



Tasalukuja, kymmeniä, tavataan juhlia isommin, minulle on jäänyt hiukan epäselväksi miksi. Onko 100 jotenkin parempi tai hienompi/juhlavampi kuin 99 tai 101. Miksi? Miehen ikä alkaa 50, miksi ei 49? Täysi-ikäisyys …