Valtion tulee noudattaa sopimuksia

IS uutisoi 23.4.2020, että Huoltovarmuuskeskus on purkanut tekemänsä kaupan The Look Medical Care OÜ:n kanssa, "HVK perustelee kaupan purkamista sopimusrikkomuksella, joka ”perustuu ilmi tulleeseen rahanpesuepäilyyn ja maksun jäädyttämiseen sekä siihen, että yhtiö on...

Tiina Jylhä

Tämän teeman osalta on syytä palata faktoihin, ettei tarina tyystin karkaa käsistä. Maaliskuun 27.päivänä The Look Medical Care OÜ (TLMC) teki Huoltovarmuuskeskukselle tarjouksen 1 100 000 KN96 maskin toimittamisesta yhteishintaan 4 180 000 euroa. TLMC oli...

Onko Koronan levittäminen rikollista

Viranomaiset tuntuvat olevan tällä hetkellä pääministeri Sanna Marinin auktoriteetin varassa määrätessään ihmisiä pysymään erossa toisistaan viruksen tarttumisen estämiseksi tai leviämisen hidastamiseksi. Määräyksen peruste on varsin ymmärrettävä, kyse on yleisestä...

Hello world!

Welcome to WordPress. This is your first post. Edit or delete it, then start writing!

Oikeus on ihmisen tahto

Tavalliselle, normi ihmiselle oikeus on instituutio, jolla ainakin Suomessa on vielä vahva legitimiteetti. Ihmiset uskovat tuomioistuimiin ja niitten ratkaisuihin ainakin, jos eivät ole enemmälti olleet tekemisissä itse suoraan tuomioistuinten kanssa. Oikeuden...

Henrik Ehrnrooth – diilintekijä

Henrik Ehrnrooth (Henkka) on osa kuuluisaa teollisuussukua, joka on lutvinut kassansa kuntoon Suomen historian monissa myrskyissä. Ukko ei paljoa julkisuudessa paistattele, nyt naama hyppäsi esiin 10.12.2018 julkaistussa Pöyryn ja sen ruotsalaisen kilpailijan...

Äänioikeus pois

Suomessa on vaikeaa löytää työntekijöitä tekemään hanslankarin hommia, siis sellaisia töitä, jotka eivät edellytä koulutusta tai aikaisempaa osaamista.  Luin jostakin ihmisen taipumuksesta hakeutua tekemättömyyden tilaan, siis laiskotella, millloin se vain on...

Lippujen repiminen

Ovimiehet tapaavat repiä lippuja, kun halukkaat lipun hankkineet pyrkivät sisään bileisiin. Itsenäisyyspäivänä poliisi ryhtyi ovimieheksi natsien mielenosoituksessa ja repi osallistujien liput saloista ja heitti ne poliisiauton alle säilöön.  Poliisin tehtävänä...

Ryssävaino

IS uutisoi Boris Rotenbergin rakennushankkeesta, tai tarkemmin ottaen hankkeen ongelmista hallinto-oikeudessa. Puolustusvoimat on huolissaan Rotenbergin viihtyvyydestä Syndalenissa, missä hänellä on muutama mökki ja jonne hän haluaisi rakentaa vielä yhden. ...

Ryssävaino

IS uutisoi Boris Rotenbergin rakennushankkeesta, tai tarkemmin ottaen hankkeen ongelmista hallinto-oikeudessa. Puolustusvoimat on huolissaan Rotenbergin viihtyvyydestä Syndalenissa, missä hänellä on muutama mökki ja jonne hän haluaisi rakentaa vielä yhden. ...

Valtion tulee noudattaa sopimuksia

IS uutisoi 23.4.2020, että Huoltovarmuuskeskus on purkanut tekemänsä kaupan The Look Medical Care OÜ:n kanssa, "HVK perustelee kaupan purkamista sopimusrikkomuksella, joka ”perustuu ilmi tulleeseen rahanpesuepäilyyn ja maksun jäädyttämiseen sekä siihen, että yhtiö on...

lue lisää