Aueria

Syyttäjät yrittävät saada valituslupaa hovioikeuden syytteet hylänneen ratkaisun jälkeen. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä kovin helppoa, koska asiassa on kyse puhtaasti näytön arvioimisesta, mitään oikeudellista tulkintakysymystä jutussa ei ole.
Korkeimman oikeuden tehtävänä ei ole korjata alempien oikeuksien tekemiä virheitä, vaan oikaista lainkäytön tulkinnallisia kysymyksiä, antaa oikeudellisia ohjeita asioissa, jotka ovat tavalla tai toisella alemmissa oikeusasteissa sekaisin tai ohjata alempien oikeuksien lainkäyttöä korkeimman oikeuden haluamalla tavalla lakiin luonnollisesti ainakin hiukan nojaten.
Olen perehtynyt Auerin caseen tehdessäni Rekonstruktio-ohjelmaa. Minulla on aika selkeä käsitys tapahtuneesta tai ainakin siitä, että hovioikeus ei ihan täsmälleen härän silmään tuomiollaan osunut.
Korkein oikeus voi ottaa tapauksen tutkittavakseen, koska juttuun liittyy kova paine, yleinen etu vaatii murhan selvittämistä, tekijän kiinni saamista. Tässä tapauksessa syyttäjillä on tarjota aika hyvä ehdokas tuomittavaksi. Se mitä hovioikeuden tuomioon on kirjattu, ei mitenkään kaikin osin voi pitää paikkansa.
Korkein oikeus istuu tikunnokassa näissä jutuissa, ottaa tai on ottamatta ihan miten herroja huvittaa. Joskus hyvinkin pienet ja merkityksettömät oikeudelliset ongelmat pääsevät presidentinlinnan viereiseen juttutupaan arvioitaviksi. Joskus joku merkittävä oikeudellinen ongelma jää pihalle ilman selityksiä. Korkein oikeus ei perustele valitusluparatkaisujaan, onneksi sentään varsinaiset ratkaisunsa edes jotenkin.
Jutun ratkaisu piilee lapsissa, he olivat paikalla kun Jukka S Lahtea rei’itettiin puhkomalla silmät ja alavatsa, hakkaamalla päähän isoja reikiä ilman, että rouva kostui lainkaan. Hänestä ei löytynyt käytännössä pisaraakaan miehensä verta. Ei tullut lähtöhaleja rouvalta. Tämä ja moni muu mielenkiintoinen juttu paljastetaan Rekonstruktio- ohjelmassa lokakuussa.