Heini Kettunen

Associate

Tel. +358451827636

Email heini.kettunen@oikeus.pro

Oikeustieteen maisteri, Lapin yliopisto, 2020

Asianajajatutkinto 2020

Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja 2020

 

Olen työskennellyt juridiikan parissa monipuolisesti vuodesta 2015 lähtien ja toiminut myös esimerkiksi avustavana lakimiehenä heti oikeusnotaarin tutkinnon suorittamisen jälkeen. Tämän lisäksi minulla on myös ollut omaa yritystoimintaa.

Teen laidasta laitaan erilaisia toimeksiantoja, mutta viime aikoina olen perehtynyt erityisesti riita- ja rikosasioihin. Olen työssäni vahvimmillani tuomioistuinsalissa, jonka lisäksi vahvuuksiini kuuluu tarkkaavaisuuteni sekä kykyni ja haluni selvittää asioihin liittyvä juridiikka perin pohjin ennen asian käsittelyä.

Oikeustieteen maisterin tutkinnon lisäksi olen vuonna 2013 valmistunut hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta pääaineenani julkisoikeus.


Palaa Etusivulle