Ylinopeus 250 km/h

Tänään uutisoitiin Suomen ennätysylinopeudesta – Celicansa virittänyt nuorimies kävi kokeilemassa ajotaitoaan viritetyllä vehkeellään. Ei olisi kannattanut kokeilla poliisin edellä.
Uutinen oli väärä. Ajoin omalla punaisella urheiluautollani vuonna 1994 juuri valmistunutta Hämeenlinnan moottoritietä 280 km/h ja poliisi perässä, en kylläkään huomannut heitä ja syy ilmeni poliisiraportista – punainen urheiluauto hävisi näköpiiristä kun poliisiauton nopeus jäi 220 km/h:ssa.
Tämä oli viimeinen kerta kun oikeuslaitos piti minua kunnon ihmisenä. Sain ajostani kolmen viikon ajokiellon ja sakot. Rangaistus oli naurettava, koska minulle olisi lakikirjan ja vakiintuneen käytännön mkaan kuulunut ehdollinen vankeusrangaistus ja pitkä ajokielto.
Oikeuslaitoksessa työskentelee vain ihmisiä. Jos olet maineeltasi moitteeton perustellusti tai perustetta, tämä näkyy tuomiosssa. Lakikirjan vaikutus tuomioihin on käytännössä nolla tai jotakin hyvin lähellä sitä. Tuomio on yhtä kuin tuomarin mielipide.
Aikaa on kulunut ja tuomioita on virrannut vanavedessäni. Maineen mustuminen ja tuomioiden mittaaminen ja syyllisyyden löytäminen kulkevat rikkumattomassa yhteydessä toisiinsa. Nyt olen jo niin musta, että mikäli minun kanssani joutuu vaikka käräjäoikeuden vessaan yhtäaikaa, tulee tuomituksi.
Punainen urheiluauto ja sen kuvat mediassa lietsoivat tulta, jonka olin itse sytyttänyt ja jota ylimielisyyksissäni kohensin, koska kuvittelin, että laki suojelee – vaan ei suojellut. Tuli tuomari joka ampui jalat lailta ja minulta. Amputoituna ei onnistu enää kuin hyvä elämä.
There is no God – no Law and there is life only outside the Court houses.