Idols osallistujat pääsivät heti tuoreeltaan maistamaan julkisuuden iloja. Ensimmäiset vasikoinnit syvästä tai vielä syvemmästä humalasta on saatu lehtien sivuille.
Mitä helvetin väliä on idolslaulajan sakkotuomiolla oli sitten kyse mistä tahansa. Tippuuko yksityisyydensuoja kokonaan pois, kun osallistuu laulukilpailuun? Jos henkilö asettuu ehdolle vaaleissa päästäkseen vaikuttamaan muiden asioihin poliittisena vallankäyttäjänä, on ymmärrettävää, että henkilön menneisyydestä kaivetaan kaikki hiukankin tuoksuva esiin. Tämä on lehdistön tehtävä demokratian vahtikoirana.
Mutta että laulukilpailun osanottaja.
Nyt nuori poika katselee silmät suurina lehdessä ja varmaan ihmettelee, missä ollaan. Liettuan edustajan elimet ovat varmaan olleet tiiviin tirkistelyn kohteena netissä. Joku oli vetänyt nenäänsä nokkaviinaa voidessaan pahoin.
Aika paljaaksi ihminen riisutaan kun hän osallistuu laulukilpailuun ja valitusoikeutta ei ole.
Jos nyt joku idolsehdokkaista vaatisi mediaa vastuuseen yksityisyydensuojansa rikkomisesta, joutuisi hän roviolle ja pois kilpailusta kulkematta lähtöruudun kautta. Ajatukset esiintyvän taiteilijan urasta saisi laittaa roskikseen yksityisyyden seuraksi.
Mielestäni idolsihmisten yksityisyydensuoja ei saa pudota näin kuin nyt on tapahtunut. On ymmärrettävää ja hyväksyttävää, että siitä alkaen, kun laulukilpailuun osallistut, joudut syyniin, tulevat tekemiset voivat päätyä lehtien palstoille, mikäli menestyt kisassa, mutta historia saa olla siellä missä se on, takana ja omassa tiedossa, ellet sitten itse sitä ryhdy avaamaan.
Kohtuutta media!
There is no God – no Law, no Privacy with Idols