Tuomioistuimet ovat virallisia bingohalleja. Jokainen, joka on ollut tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa – oli sitten siviili- tai rikosasiassa, kantajana tai vastaajana – tietää, että tuomioistuinten ratkaisut ovat täysin ennakoimattomia. Kun tuuttiin työnnetään jokin oikeudellinen ongelma, johon tuomioistuimen pitäisi ottaa kantaa, olisi toivottavaa, että ratkaisun lopputulos olisi jotenkin ennakoitavissa, että lakikirjansa tunteva juristi voisi suhteellisen suurella todennäköisyydellä arvioida, mikä tuomioistuimen ratkaisun lopputulos kulloinkin on – Suomessa näin ei ole. Tuomioistuimet voivat asiassa kuin asiassa päätyä mitä pöyristyttävimpiin ratkaisuihin.
Mitä tämä sitten tarkoittaa? Ensiksikin laki ja muut normit, joiden tulisi toimia tuomioiden perusteena eivät ohjaa tuomareiden ratkaisutoimintaa. Tuomari ratkaisee juttunsa niin kuin lystää ja hakee itseään miellyttävät perusteet lakikirjasta. Lakikirja muodostaa normikokoelman, josta löytyy perusteet minkälaiselle ratkaisulle tahansa – siis ensin tuomari päättää miten tuomitaan, sitten haetaan kirjasta juhlalliset perusteet – ei siis toisinpäin. Olen käsitellyt asiaa teoreettisemmin omassa väitöstutkimuksessani.
Onko kukaan kuullut, että suuria liikejuttuja, joissa ei ole rikosoikeudellista reunaa, koskaan ratkaistaisiin normaalissa tuomioistuimessa? Miksi näin? Ihmiset, jotka vastaavat suurista rahoista haluavat, että tuomioistuimet toimivat nopeasti ja ennakoitavasti, että ne tekevät järkeviä ja rehellisiä ratkaisuja. Tällaiset asiat käsitellään osapuolten asettamissa välimiesoikeuksissa, joihin istutetaan tuomareiksi laadukkaita juristeja – ei mitään tuomioistuinraakkeja poislukien eräät korkeimman oikeuden tuomarit.
Raha on yksityistänyt oman oikeudenhoitonsa laadukkaisiin käsiin. Rahvas joutuu sietämään sumeilematonta ja mielivaltaista oikeudenkäyttöä valtion tuomioistuimissa. Ne joilla on rahaa, hoitavat sairautensa valitsemansa yksityislääkärin praktiikassa eivät terveyskeskuksessa eestiläisen kandidaatin käsissä.
Maailma muuttuu kaksinapaisemmaksi. Rikkaat saavat oikeutta ja hyvää hoitoa. Ne jotka joutuvat valtion hoitoon, saavat vammoja – joko psyykkisiä tai fyysisiä – riippuen vähän siitä, joutuuko tekemisiin oikeuslaitoksen tai terveykeskuksen kanssa.
There is no God no Law, but there are rich people who will be taken care of.