Yhdessä vai ei

Viikonloppuun kulminoituu kevään kiimakarnevaalit, kuka saa kenet. Nämä valtakunnalliset parinvalintapäivät järjestetään ympäri Suomea ja niihin saavat osallistua kaikki täysi-ikäiset suomalaiset. Tilaisuus järjestetään joka neljäsvuosi, neljävuosittain, ei neljännes, joka kuuluu taloudelle. Politiikan markkinat kulkevat aavemmilla sykleillä kuin talouden jyrkkäsärmäiset festarit.
No, kuka saa kenet? Jyrki Katainen ei ole sulkenut pois miehiä ei naisia, hänelle käy myös Timo Soini, joka ei nuoremmille naisille, ei ainakaan Sinnemäelle sovi. Olisi hiukan vaikea kuvitella Soini ja Sinnemäki käsi kädessä keväisiä rantoja katselemassa. Edes vilkas mielikuvitus ei kykene yhdistämään tätä näkyä tähän maailmaan, ei ainakaan ilman tajuntaa merkittävästi laajentavia aineita.
Jos Soinin potenssikäyrä jatkaa laskuaan, voi käydä niin, että hän jää, jätetään hallituksen ulkopuolelle kokonaan. Toisaalta varmin tapa hoitaa perussuomalainen ilmiö maailmankartalta on ottaa nämä hallitukseen mukaan. Pian nähdään, minkä polun Katainen valitsee, hänen pääministeriytensä on selvä.
Katainen ja Kiviniemi näyttävät olevan aika laillaa toisiinsa hitsatut, vaikka Kiviniemen historiasta löytyy myös Jungnerin sormi, joka on kerinnyt moneen paikkaan. Mikään ei estä myöskään kolmen suuren, siis ilman Soinia, muodostamasta laajapohjaista hallitusta kunhan kuningatarkokelaat Urpilainen ja Kiviniemi löytävät toisensa.
Parisuhteet niin politiikassa kuin muutenkin alkavat ja päättyvät. Alun huuma vaihtuu arjen kautta irtoamiseen. Aina ei ole kyse tunteen palon hiipumisesta, joskus, ehkä aika harvoin elämä polttaa tunteita niin kovalla liekillä, että arjen pienet ristiriidat muuttuvat valtaviksi vuoriksi, aletaan sotimaan siitä kumpi on vuoren kingi, kumpi saavuttaa hegemonian yhdessäolosta, kumman oikea on enemmän oikea.
Nämä taistelut ovät vääriä ja turhia ja tekevät elämän liekistä tuhon liekin, se jonka piti valaista ja lämmittää, luoda onnea ja turvaa, muuttuukin tuhoavaksi, ydinvoimalasta tulee ydinpommi.
Kun tulta ei osata hallita, muuttuu se rengistä isännäksi. Tällöin peli on menetetty ja on aika sammuttaa tuli. Tämä ei aina tapahdu sormia napsauttamalla, vaan se on tuskien takana. Kerran revennyttä ydinvoimalaa ei enää ole helppoa saada takaisin purkkiin ilman suuria vaurioita.
Tässä kohtaa tulee kuvaan mukaan viisaus, joka on pakko löytää, jotta elämä voi jatkua. Kivun kanssa pitää osata elää, koska kipu taittuu ajan kanssa. Tuli pitää saada takaisin purkkiin, takaisin rengiksi. Se onnistuu yhdessä, ei tekemällä vaan ymmärtämällä, tunnustamalla tulen voima ja samalla elämän realiteetit.
Ero on yksi askel yhteisellä matkalla hieman samalla tavalla kuin kuolema on osa elämää. Ero päättää tulen ylivallan, mutta se on alku jollekin muulle, sellaiselle liekille, joka ei tuhoa, vaan joka lämmittää, kantaa ja tekee eronjälkeisestä elosta isomman ja paremman kuin vihan päättämä liekin sammutus. Minulle on tässä suhteessa käynyt hyvin, kiitos Sinun, Kuusamon koru, vaikka itse epäonnistuin tulen hallinnassa. Olen siitä pahoillani. Nyt kaikki on hyvin.