Professori ei jättänyt veroilmoitusta koska häntä ahisti. Samalla hän jätti kertomatta, että oli saanut yli puolen miljoonan markan myyntivoiton, mutta ei hätää. Professori sai luottaa suomalaiseen välitysliikkeeseen, joka ilmoittaa menestyneen liiketoimen verottajalle. Näin oikea tieto saavuttaa verottajan, vaikka ei professorin omin toimin vaan niistä huolimatta.
KKO antoi tänään tuomion, missä se oli hyvin armollinen verovelvollista kohtaan. Kun jättää veroilmoituksen tekemättä ja vaikka näin mahdollisesti välttää veron, ei syyllisty rikokseen, koska ei ole uskottavaa, että professorin asemassa oleva ihminen voisi pyrkiä tahallaan välttämään veroa. Onko laki sama duunarille – onneksi asiaa ei tarvitse pohtia, sillä harvalle napsahtaa puoli milliä myyntivoittoja verotettavaksi.
Tällainen tuomio on kovin erikoinen kun sitä vertaa aikaisempaan käytäntöön, joka ei korkeimpaan oikeuteen asti ole päässyt. Pääsääntö on, että tulojen ilmoittamatta jättäminen on rikos. Ei aikaisemmin ole auttanut selitys: kun minua niin ahisti, asiat olivat kovin mullin mallin, en minä tahallani.
Tämä tuomio sotii vakiintunutta tahallisuusoppia vastaan. En minä halua olla professoria kivittämässä. Ennemmin kivittäisin niitä, jotka ovat heittäneet ihmisiä täysin vastaavissa tapauksissa linnaan ilman armoa, oli kuinka hyviä ahistuksia tahansa.
KKO:n tuore tuomio vahvistaa käräjätuomari Valkama -periaatteen pätevän suomalaisessa tuomioistuimessa:
”Tuomio sisältää perusteluidensa osalta
nähdäkseni erittäin paljon arvionvaraisia kohtia, joita voidaan tulkita eri tavoin.
Erityisesti talousrikosasioissa mikä tahansa lopputulos – syytön/syyllinen – on perusteltavissa lakikirjasta. Lopputulosta ei ohjaa lakikirja vaan pärstäkerroin, joka ei tarkoita ulkoista habitusta vaan aivan jotain muuta – joidenkin kerhojen jäsenyyteen kuuluu vapaudut vankilasta kortti, toisiin taas sovelletaan periaatetta – mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.
Niin, kyse ei ollut lääkäristä tai insinööristä, syytön mies on vero-oikeuden professori, joka vältti tuomion äänin 3-2. KKO:n oikeustieteen professoritaustaiset jäsenet olisivat tuominneet veijarin.