Valtion omistajapolitiikka

Me olemme markkinatalous ja annamme pyssyn laulaa, Kemijärvi kuivataan poroaitaukseksi, jonka kulmiin rakennetaan tornit, mistä saa jalkajousella metsästää sarvipäitä – maksua vastaan luonnolllisesti.
Osuman saanut otus raahataan sankarimetsästäjän eteen, joka puukottaa eläimen kuoliaaksi haluamallaan tavalla, hitaasti tai nopeasti, mikään ei estä silmien kaivamista päästä ensin ja sarvien työntämistä eläimen hanuriin, koska metsästäjä maksaa. Kemijärvelle on näin Stora-Enson opastamana kehitetty aivan uutta liiketoimintaa, alueelle niin hyvin sopivaa matkailumeininkiä.
Markkinatalous sellaisena kuin Suomen valtio sen nyt ymmärtää tarkoittaa jonkinlaista nietszeläistä maailmaa, missä vahvat syövät heikot, yli-ihmisillä on oikeus elää ja hehän elävät, kun ovat ensin teurastaneet kaverinsa koulussa tai porukkansa jossakin muualla.
Vanhat työhevoset kannetaan vanhainkotiin, missä heidän eläkkeensä ulosmitataan kunnes lääkkeisiin tai ruokaan ei enää ole varaa. Kunnan vanhustenhoito on käynyt ottamassa oppia miten talous pannaan tasapainoon. Yleensä tasapaino saavutetaan ottamalla niiltä, joilla ei ole kykyä tai voimaa vastustaa.
Kaikkialla muualla ollaan helvetin tarkkoja, mutta mitä tapahtuu valtiovarainministeriön ohjaamassa valtion vakuusrahastossa, joka ylläpitää asianajajille avointa kassaa. Sieltä saa virkamiehen kaveri käydä nostamassa rahaa niin kauan kuin velallisen pesässä ropoja riittää.
Oikeusministeriö päätti uudistaa käräjäjärjestelmää säästääkseen valtion tuottavuusohjelman vaatimat pennit. Lautamiehet sivuun, mikä sinänsä on oikea päätös, jotta saadaan miljoona euroa säästöön.
Valtava operaatio ja systeemin muutos miljoonan takia kun samaan aikaan valtio vuotaa miljoonia euroja omia varojaan asianajajille, jotka putsaavat valtion hallitsemia konkurssipesiä kaikessa hiljaisuudessa.
Olisiko tälle tehtävä jotakin Mari Kiviniemi?