Heinäkuun alussa ihmisoikeustuomioistuin teki viisi päätöstä koskien Salon pankkioikeudenkäyntejä. Näillä päätöksillä vahvistettiin Suomen valtion ja ihmisoikeustuomioistuimeen valittaneiden henkilöiden välinen sopimus, jolla valittajille korvattiin pitkittyneistä oikeudenkäynneistä 5000 – 8000 euroa + kulut. Korkein korvaussumma oli yli 10 000 euroa.
Vastaava menettely on ollut käytössä eräissä sivistysvaltioissa jo paljon aikaisemmin. Suomi taipui sopimaan oikeudenkäynnit vasta kun oli selvää, että turpaan olisi tullut jokaisen valituksen osalta. Tapahtuma kertoo paljon myös koko 1990-luvun alussa käynnistetystä pankkioikeudenkäyntimenettelystä.
Miten on mahdollista, että yhden ainoan pankin luotonanto antoi aiheen tällaiseen oikeudenkäyntisumaan, joka rikkoi lähes jokaisen vastaajan ihmisoikeuksia? Miksi tätä menettelyä jatkettiin ja jatketaan edelleen yli 15 vuotta tapahtuneesta?
Viime vuonna valtiovarainministeriön virkamiehet laativat muistion, jossa totesivat, että Salon oikeudenkäyntimenettely ei tule rikkomaan kenenkään ihmisoikeuksia. Samassa muistiossa todettiin, että joitakin menettelyitä on sovittu edellyttäen, että vastaajat eivät valita ihmisoikeustuomioistuimeen.
Valtio uhkasi siis yksittäisiä ihmisiä jatkuvilla oikeudenkäynneillä, mikäli nämä olisivat valittaneet tapahtuneista oikeudenloukkauksista ihmisoikeustuomioistuimelle. Tilanne olisi analoginen Turkin sormenkatkomismenettelyihin – voidaan lopettaa nyt ja jättää toinen käsi katkomatta, mikäli et sitten valita Strasbourgiin.
Näin valtiolla ei ole oikeus toimia, mutta valtio ei välitä. Meillä on lainvalvojia, joiden tulisi puuttua ihmis- ja perusoikeuksien toteutumiseen tai tässä tapauksessa toteutumattomuuteen.
Miksi tämä kaikki kiusaaminen on mahdollista laista välittämättä? Yhtenä moottorina toimii valtion puolesta asiaa hoitaneet juristit, jotka ovat voineet laskuttaa juttujen hoidosta miljoona miljoonan perään. Ovatko asianajajat Molander, Savonen ym. tuttuja?
Valtio on tehnyt tarjouksensa pääasiassa niille vastaajille/valittajille, jotka ovat tuhoutuneet näissä menettelyissä. Sovintotarjouksia on turha odottaa, mikäli vielä seisot ja jatkat oikeuksiesi vaatimista.
Oikeuksien tulisi olla rajoitteita valtion mielivallalle, ei tyhjää puhetta, joka voidaan hoitaa muutamalla tonnilla.