Yle mainostaa isolla huomenna esitettävää MOT:n tirkistelyohjelmaa, missä ennakkomainonnan mukaan paljastetaan miten valtion säästötoimenpiteet uhkaavat ihmisten oikeusturvaa. Tarkoituksena on säästää oikeushallinnosta satoja virkoja.
Suomi on saanut ihmisoikeustuomioistuimesta tuomioita läjissä juuri liian kauan kestäneistä oikeudenkäynneistä. Ihmisten ihmisoikeussopimuksessa ja perustuslaissa taattua oikeutta saada asiansa käsiteltyä kohtuullisessa ajassa/ilman aiheetonta viivytystä ei kunnioiteta ja sitä on jatkossa tarkoitus kunnioittaa entistä vähemmän. Mitä merkitystä erilaisilla oikeuksilla ihmisille on, mikäli valtio ei välitä niistä. Muutaman tonnin rapsut ihmisoikeustuomioistuimesta eivät vaikuta valtion päätöksentekoon. Asioiden käsittely ihmisoikeustuomioistuimessa kestää yleensä niin kauan, että valittajasta tai tämän psyykkeestä ei tämän jälkeen ole paljoakaan jäljellä, ei ainakaan vastarintaan asti. valtio uuvuttaa ihmiset koneistoonsa, joka käy tukkoisella dieselillä. Suomella on erityisen vastenmielinen hallinto, jonka keulakuvana on ihmisoikeusaktivisti, tarkoitan vitsi.
Oikeusministeri, tämä meidän maisteritäti, toimii virkavastuulla. Perustuslaki velvoittaa julkisen vallan toteuttamaan ihmisen oikeudet. Ministeri ei saa ryhtyä edistämään valtion hallinnon sellaista remonttia, jonka lopputulos tiedetään jo ennalta – oikeudet jäävät toteutumatta.
Olisiko aika haastaa ministeri oikeuteen vastaamaan oikeuksien tahallisesta tuhoamisesta, olen valmis avustamaan järjellistä kantajaa kohtuullista korvausta vastaan. Nyt on aika pistää tuulemaan, ei palamaan – oikeudet on turvattava oikeusministeristä huolimatta.