Valittaja kuoli – Suomi tuomittiin

Ihmisoikeustuomioistuin antoi eilen tuomion kohtuullista käsittelyaikaa koskevassa asiassa, jossa valittajana ollut lähes 90 -vuotias mies kuoli kesken ihmisoikeusprosessin.
Valtio tuomittiin kohtuullisen käsittelyajan loukkaamisesta, mikä yllätti valtion edustajana toimineen agentti Kososen. Kosonen katsoi vastineessaan valittajan vaatimukseen, että yli 11 vuotta kestänyt oikeudenkäynti ei loukannut valittajan oikeutta.
Tämä tapaus kertoo paljon käsittelyaika vaatimuksen merkityksellisyydestä ihmisen kannalta. Kun aikaa kuluu liikaa, henki loppuu. Näin kävi tässä asiassa. Vainaja meni hautaan saamatta hyvitystä valtion ihmisoikeusrikoksesta ja Kosonen vielä katsoo, että mitään loukkausta ei ole tapahtunut.
Tällainen jätkä on väärässä hommassa, niin kuin moni muukin oikeushallinnossa.
Ministeri Luhtanen kertoo omassa vaali-ilmoituksessaan tarttuneensa tiukasti oikeushallinnon ongelmiin. Hän väittää ryhtyneensä tehokkaisiin toimiin käsittelyaikojen lyhentämiseksi. Samalla hän kertoo saattaneensa vankeinhoidon kokonaisremontin käyntiin.
Molemmat ovat suoria valheita.
Luhtanen ei ole tehnyt mitään kummassakaan asiassa. Vankeuslaki uudistettiin ennen Luhtasen aikaa, käsittelyaika-asia on niin levällään kuin voi olla. Meillä on oikeusministeri, joka ei ole lakimies eikä mies muutenkaan. Hän on vastuullinen ihmisoikeusrikoksista, joista Suomi saa jatkuvasti tuomioita. Eikä tunnu hävettävän yhtään.
Saman puolueen ministeri Rajamäki käytti virka-asemaansa saadakseen edes jonkun paikalle vaalitilsiuuteensa tuomalla uuden lupa-auton näytille. Oliko tämä virka-aseman väärinkäyttöä, mielestäni asia kannattaisi tutkia.
There is no God – no Law, and sadly one applicant less due to the death when waiting for his Rights to come true.