Ulosottoviranomaiset ovat ryhtyneet aktiivisesti pöyhimään lähiaikoina vanhentuvia 1990-luvun alkuun perustuvia velkoja. Sinniteltyään 15 vuotta velkavankeudessa ja aamun alkaessa siintää, veli virkamies ulosottovirastosta sammuttaa auringon vielä hetkeksi. Kaikki mikä irtoaa, amalgaameja myöten, haetaan saatavien suoritukseksi. Lamppu voi sammua kun ilo vapaudesta muuttuu montuksi todellisuudessa.
Loppuriehassa jotkut ulosottoviranomaiset ovat oikaisseet velallisen ja muitten varojen aidan yli ja vieneet naapurin tavarat vellallisen omaisuutena. Jos kyse on varojen piilottelusta, tässä ei ole mitään kummallista, mutta jos ei ole, niin silloin on.
Ulosottotoimen aggressio on paljastanut hämmentävän aukon oikeusturvajärjestelmässä. Jos ulosottomies tyhjentää tilin ja tilittää ulosmitatut varat velkojille, ei ulosmittauksesta ole mahdollista valittaa minnekään, vaikka lakiin ulosottovelalliselle on kirjattu oikeus valittaa ulosmittauksesta. Ulosottomiehen tilitys potkaisee lakiin taatun valitusoikeuden kumoon. Virkamies voi kaataa lain omalla pääätöksellään.
Tämä on ongelmallista perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimuksessa taattujen oikeuksien kannalta. Oikeusvaltiossa jokaisella tulee olla mahdollisuus saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi virkamiesten tekemiset, kun kyse on omien oikeuksien toteuttamisesta, access to Court. Nyt tällaista mahdollisuutta ei Suomessa ole ulosmittauksessa, jossa varat pikaisesti tilitetään velkojille.
Tämä asia on ongelmallinen myös normihierarkian kannalta. Yksittäisen virkamiehen tekemä päätös voi kumota lakiin kirjatun oikeuden valittaa. Eduskunta on päättänyt antaa ulosottovelalliselle oikeuden valittaa ulosmittauksesta, mutta yksittäinen ulosottomies voi määrätä toisin. Ulosotto on näin eduskunnan yläpuolella valtahierarkiassa.
Kenen tulisi reagoida? Ehkä oikeusministeriön pitäisi korjata hyvin tuntemansa ongelma ja estää väärinkäytökset. Näitä ei välttämättä ole paljon, mutta jokainen on liikaa.