Tuomiopäivä

Tänään annettiin tuomioita seksi- ja lahjusjutuissa. Kaikkien hämmästykseksi Ike vapautettiin, ei seksi, vaan lahjusjutusta, jossa häntä syytettiin syntymäpäivien viettämisestä. Seksijutusta Ike tuomittiin aikoja sitten ja tuomio oli elinkautinen.
Berlusconi sai seitsemän vuotta oltuaan seksisuhteessa alaikäiseen. Auer sai 7,5 lapsiin kohdistuneesta teosta. Berlusconi ei ikänsä vuoksi lähde kaappiin, josta Auer ei ikänään poistu.
Lukaisin ihmisten kommentteja Iken tuomioon. Näyttää siltä, että ihmisten mielissä hyvä veli-verkko ulottuu hoviin saakka. Näin varmaan on joissakin tapauksissa, mutta nyt hän ei ollut kyllä syyllinen, oli vain otollinen kohde kurinpalautukselle vanhan väsyneen systeemin korjaamisessa. Korruptio rauhoittuu hetkeksi, kun se nostetaan Iken kasvojen kautta kaikkien näkyviin. Näin yhteiskunta toimii, korjattava asia menee jakeluun parhaiten kepin kanssa. Ennen vanhaan menettelyä nimitettiin syntipukin käyttämiseksi.
Kansan yleinen oikeustaju olisi ollut tyytyväinen, jos Iken ja Auerin tuomiot olisi vaihdettu vastakkain, Ike linnaan, Auer vapaalle. Näin olisi saatu aikaan draamaa. Nyt tuomioistuimet pilasivat kaiken, laittoivat lapsenraiskaajan linnaan ja päästivät Iken vapaalle.
Luulen, että valtakunnansyyttäjä hakee Iken jutussa valituslupaa korkeimmasta oikeudesta, koska hänellä on herkullinen oikeuskysymys, jonka voisi saattaa korkeimman oikeuden ratkaistavaksi. Ei tuomio siitä miksikään muutu, mutta näin estetään Iken hakeutuminen mihinkään kunnon virkaan, mikä näyttää olevan jokin yleisen edun asettama toive miehelle, joka ei osaa pitää sormiaan kurissa.