Lautamiesten tulkinnan mukaan Suomessa on sallittua pakottaa ihminen todistamaan itseään vastaan, mistä seurasi, että syyllistyin pesää vannoessani rikokseen vuonna 1997. Tulkinta on johdonmukainen amerikkalaisten oikeuskäsityksen kanssa. Meillä pakotetaan todistamaan itseään vastaan vankeudella uhkaamalla, amerikassa sähköshokein, muuten sama homma.
Tuomioistuimen juristijäsenet katsoivat, että Suomessa on voimassa ihmisoikeussopimuksen takaama oikeus olla todistamatta itseään vastaan, he olisivat hylänneet kaikki muut paitsi yhden kohdan, joka ei suoraan liittynyt silloin vireillä olleeseen rikosasiaan.
Käsittämätöntä tässä asiassa on, että tuomion pohjaksi tuli lakia tuntemattomien ihmisten laintulkinta vastoin lakimiesjäsenten laintulkintaan. Lautamiesten rooli pitäisi olla syyllinen/syytön kysymyksen ratkaiseminen, ei laintulkinta. Siivoojien käsitys oikeasta operaatiosta ei mene kirurgin oman näkemyksen edelle.
Raakaa hommaa. Nyt minut on sitten tuomittu jo yli lain salliman maksimin enkä pääse tästä mitenkään eroon. Elämä kuluu näissä menettelyissä häpäistynä.
Tunnen erittäin suurta tuskaa lasteni ja vaimoni puolesta, jotka ovat syyttömiä, mutta joiden niskaan vuosi toisensa jälkeen kaadetaan häpeäpannusta, jonka pohjaa ei näy. Miten lapseni voivat kypsyä tällaisessa tilanteessa normaalisti?
Tämä valtio on kaamea paikka. Tuomioistuimiin istutetaan mitään ymmärtämättömiä lautamiehiä, jotka tuomitsevat ihmisiä sen mukaan onko nimi tuttu, mitä tutumpi nimi, sen enemmän kakkua – lailla ei ole mitään väliä.
There is no God – no Law – and I am utmost sad for my family.