Tallimääräykset

Tänään meinasin pudota tuolilta kun Jippii jutun syyttäjä lausui yllättäen, pakko ajaa, kun talli määrää. Hän todella sanoi näin sen jälkeen, kun oli joutunut selvittämään syyttäjien ja esitutkintaviranomaisten tekemiä erikoisia ratkaisuja tässä asiassa.
Jutussa on pitkälti kyse siitä, että syyttäjä väittää Jippii konsernitilinpäätöksen vuodelta 2000 olevan virheellinen, virhe johtuu Saksassa tehdyistä kirjauksista. No, olisi tietysti kiva päästä perehtymään saksalaiseen kirjanpitoon, jonka väitetään olevan vinossa, no tämä ei sovi kuin siltä osin, mitä poliisille on sopinut, poliisin palat on tuotu oikeuteen, mutta vastaajille ei ole annettu mahdollisuutta perehtyä koko aineistoon, koska se on kuulemma liian iso.
No, tässä jutussa on yli 20 000 sivua jo nyt, muutama tuhat sinne tai tänne ei enää muuttaisi mitään.
Mutta jutun juuret. Kis Riitta partia ryhtyi aikanaan, kohta kymmenen vuotta sitten ajamaan Jippiin johtajia vastaan rikosjuttua, juttua ajetaan edelleen, mutta pääkokki Partia on astunut sivuun tai hänet on siirretty pois, kukaan ei kerro, vaikka on kysytty. Miksi?
Minulle on nyt kyllä selvinnyt miksi. Jutussa ei ole päätä eikä häntää, sitä ei olisi koskaan pitänyt nostaa. Partian aloittama sotku pitää kuitenkin hoitaa loppuun, sijaiset joutuvat tekemään likaisen työn, koska tallimääräys on annettu. Syytteistä ei enää tässä vaiheessa voida luopua, vaikka pitäisi kaiken sen selvityksen jälkeen, mikä hovissa on otettu vastaan.
Vormuloissa tallimääräykset on kielletty, käräjillä ei