Syyttäjäkonna

Apulaisvaltakunnansyyttäjä antoi tamperelaiselle, ”en syytä varasta, jotta pääsee hoitohommiin -syyttäjälle” huomautuksen, koska tämä ei valittanut Tampereen käräjäoikeuden tuomiosta, jolla Tampereen insuliini-Irma pääsi pistelemään hoidokeistaan ilmoja pihalle.
Syyttäjän olisi pitänyt huolehtia, että tuomioistuin noudattaa lakia. Korkeinta oikeutta myöten on todettu käräjäoikeuden rikkoneen lakia jättäessään akan tuomiotta vetistelyn perusteella. Varasta ja vetistele, niin pääset kuin koira veräjästä, ei ole viesti, jonka oikeushallinto haluaa antaa yleisölle.
Eihän tuomioistuin ole mikään teatteri – vai onko?
Tampereen työväen teatterin sivunäyttämö Tampereen käräjäoikeudessa soveltaa lakia aivan samalla tavalla kuin kaikki muutkin tuomioistuimet. Tuomari tekee ratkaisunsa pärstäkertoimen perusteella. Ratkaisuun vaikuttaa lakikirjaa enemmän se, missä vaiheessa kuukautiskierto on, tai onko akka aamuruokapöydässä murjottanut herra tuomarille. Vitutus siirretään salissa onnettomalle oikeusalamaiselle, joka saa kyytiä murjotuksen syvyyden perusteella. Lakikirja toimii paperipainona tuomioistuimen pöydällä.
Simpsakka sairaanhoitaja siroine säärineen, muuta ei ole vielä näkynyt, saa armon. Päinvastaiset tapaukset ovat maan kuuluja, vaikka yleisö ei sitä välttämättä ole huomannut.
Miksi yksikään viranomainen ei kritisoi tuomioistuinta? Miksi yksikään syyttäjä, jonka ajamat jutut ovat päätyneet ihmisoikeustuomioistuimen langettaviin tuomioihin Suomelle, ei ole saanut rapsuja kelvottomasta työstä? Saati miksi meidän oma korkein oikeus ei ota vastuuta siitä, että Suomi on paarialuokassa EIT:n tuomiotilastoissa?
Media ei osaa kiinnittää asiaan huomiota, ehkä se ei halua, koska kuka haluaisi tietää, että yhteiskunnan perusrakenteissa, tuomioistuinlaitoksessa, ei ole ketään kotona. Tai on, mutta meille kaikille olisi parempi, että he olisivat jossakin aivan muualla, vaikka hoitokodissa Tampereella.