Supernova

Lasten läksyjen kuulusteleminen on opettavaista. Päätökseni erota kirkosta sai viimeisen niitin kun kuulustelin poikani uskonnonläksyjä loppuvuodesta. Taivas ei jylissyt ja väki ei ryhtynyt puhumaan kielillä kun heihin laskeutui oppia taivaasta. Vaikka kuinka tätä kaikkea sanottaisiin vain taruksi, jolle pitää antaa vain symbolinen, periaatteellinen merkitys, minulle riitti. Satujen erilaiset versiot ovat aiheuttaneet liian paljon järjettömiä murhenäytelmiä. Jeesus on myös islamilaisten profeetta. Puhutaan vain rehellisesti erilaisilla kielillä omista harhoista, mutta myönnetään samalla, että viinan juontiin ei pidä liittää mitään sen kummempaa magiikkaa – humala on selvä asia.
Eilen kuulustelin tähtiä. Tähti on vetyä, joka muuttuu heliumiksi, joka palaa ja pullottaa tähteä, joka lopulta räjähtää supernovaksi päätyen mustaksi aukoksi tai valkoiseksi kääpiöksi. Mitä sitten?
Nyt mieleeni tuli Silvio italialainen, joka tuntuu toimivan samalla logiikalla, pullistuu tähteytensä kuumimmassa hehkussa ja räjähtää reiäksi Italissa. Hän on tumma kääpiö, joka on imenyt itseensä italialaisten itsekunnioituksen. Kukaan täysijärkinen ei käyttäydy kuten Silvio, kuitenkin samanlaisia on maailma turvoksissa.
Luonnonlait toimivat avaruudessa, siellähän mekin olemme. Tähden megalomania ilmenee täällä samalla tavalla kuin muuallakin. Orgasmin jälkeen, kun tankki on tyhjä, muutut kääpiöksi. Silviot hakevat näitä orgasmeja joka hetkestä kieltäytyen noudattamasta luonnonlakeja saati muitakaan lakeja.
Luonto voittaa aina, sitä ei ole mahdollista päihittää edes parhaalla nose-jobilla tai verojuristilla – loppu tulee kaikille. Siitä pitäisi ymmärtää olla iloinen, koska mikään muu ei ole varmaa.