Suomen suurin

Olen vuodesta 1994 alkaen ollut vastaamassa kolmessa eri rikosoikeudenkäynnissä, joiden kaikkien peruste on suoraan tai välillisesti pankkikriisissä 1990 -luvun alussa ja Arsenalin tämän perusteella minuun kohdistamissa vaatimuksissa. Kaikki tapahtumat sijoittuvat aikavälille 1990-1997, eli tuoreimmatkin yli 10 vuoden päähän.
Ensimmäinen oikeudenkäynti, tämä Salon prosessi, nimettiin aikanaan Suomen suurimmaksi talousrikosoikeudenkäynniksi. Eduskunnassa kansanedustaja Ala-Nissilä etunenässä muutama poliittisten irtopisteitten kerääjä vaati päätäni vadille. Oikeudenkäynnin aikana eduskunta muutti vanhentumislakia, jotta Salon menettelyssä syytteet eivät olisi vanhentuneet, oikeusministeri Koskinen kävi Salossa todistajana puhumassa niitä näitä.
Menettelyyn kohdistui raju poliittinen painostus. Itse vetosin syyttömyyteeni ja oikeuteeni saada oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Saatoin jutun vuonna 2000 ihmisoikeustuomioistuimeen, joka tuomitsi valtion viime viikolla. EIT ei ole vielä lainkaan käsitellyt menettelyyn liittyviä muita oikeudenkäyntivirheitä.
Toisen oikeudenkäynnin poliisit nimesivät vuosisan talousrikosoikeudenkäynniksi. Tällä saatiin paineita tuomioistuimiin, jotka Helsingin hovin päätöksellä sitten heittivät minut 6 vuodeksi vankilaan – aikani Sörkassa. Kirjoitin pari kirjaa ja väitöskirjan ihmisoikeuksista.
Saatoin tämänkin menettelyn EIT:n tutkittavaksi. Viime syksynä tuomioistuin otti asian tutkittavakseen, epäillen valtion syyllistyneen syyttömyysolettamani loukkaamiseen – ts. tuomarit pitivät minua syyllisenä ennen kuin asia oli tuomioistuimessa edes käsitelty. Tältä osin lopullinen tuomio tulee tänä keväänä.
Kolmas menettely liittyy Suomen suurimmaksi rahanpesuoikeudenkäynniksi nimettyyn prosessiin, jonka perusideana on, että en ole ilmoittanut kaikkia varojani konkurssissani. Pitää paikkansa ja ilmoitin sen myös tuomioistuimelle. En voinut ilmoittaa varojani, koska kertomaani olisi tällöin käytetty näyttönä minua vastaan vireillä olleessa toisessa oikeudenkäynnissä.
Vetosin oikeuteeni vaieta. Kenelläkään ei ole velvollisuutta todistaa missään asiassa itseään vastaan. Tämä ei vielä ole mennyt jakeluun, jonka vuoksi juttu jatkuu ja päättyy aikanaan EIT:ssä.
Kukaan ei ole syyllinen rikokseen ennen kuin hänet on lainvoimaisesti, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin säännöt tarkasti täyttävässä menettelyssä tuomittu. Tämä on yksi näistä kauniista ihmisoikeusperiaatteista, joka on tässä melskeessä hukkunut.
Syytettynä 15 vuotta mitä julkisimmissa oikeudenkäynneissä ei ole tehnyt elämää kovin helpoksi.
Mikähän järki tässä on, varsinkin kun jokainen rehellinen asioita seuraava tajuaa, että yksikään näistä menettelyistä ei ole ollut rehellinen.
Ymmärrys on lisääntynyt. Nyt tiedän mistä puusta pomminheittäjät veistetään.
There is no God – no Law, no Sense