Suomalainen ihmisoikeuskulttuuri

Ihmisoikeustuomioistuin on tukehtumassa valitusruuhkaan. Se on joutunut oman menestyksensä uhriksi osaltaan siksi, koska sen tulkintaperiaatteet ovat heti sen historian alussa määrittyneet hyvin ihmisoikeusmyönteisiksi. Tuomioistuin ei ratkaisuissaan ole hakenut turvallista tulkintaa ihmisoikeussopimuksen tekstistä, siis sellaista, joka miellyttää kaikkia sopijavaltioita – joka edustaisi pienintä yhteistä nimittäjää sovituille oikeuksille – vaan sopimuksen tulkinta on ollut hyvin aktiivista, jopa sopimuksen sanamuodoista irtoavaa. Tuomioistuimen rohkeus olisi voinut johtaa tilanteeseen, jossa jokin sopijavaltio olisi kieltäytynyt noudattamasta tuomioistuimen tuomiota, minkä seurauksena tuomioistuimen arvovalta olisi romahtanut. Tuomioistuimella itsellään ei ole sotajoukkoa, jonka se voisi lähettää niskuroivan hallituksen kimppuun pakottaakseen sen noudattamaan tuomioistuimen ratkaisuja. Tämä ei ole ollut tarpeen, koska tuomioita on säännönmukaisesti noudatettu muutenkin. Tuomioistuin on omalla rohkeudellaan hankkinut itselleen arvovallan, jonka voima on sotajoukkoa suurempi. Tämä on osoitus eurooppalaisesta kulttuurista, missä oikeassa ei aina ole se, jolla on käytössään suurin väkivaltakoneisto.
Ihmisoikeustuomioistuin on lopullisesti onnistunut tehtävässään kun kukaan ei enää valita minkään sopijavaltion toimenpiteistä sen vuoksi, että sopijavaltiot huolehtivat ihmisoikeusvelvoitteittensa toteuttamisesta tehokkaasti omissa oikeusjärjestyksissään. Tällainen näkymä on illuusio ja vastoin valtiovallan käyttöön sisältyvää, erityisesti poliittisesti merkityksellisiin asioihin liittyvää pyrkimystä kaventaa ihmisille taattuja oikeuksia. Voikin sanoa että oikeudet toteutuvat parhaiten silloin kun niiden toteuttamisella ei ole suurtakaan merkitystä valtiolle. Oikeudet joutuvat ahtaalle kun niiden vaatiminen asettuu vastakkain jonkin politiikan kanssa. Valtion sisäisesti politiikka on oikeuksiin nähden yleensä täysin ylivertainen. Tämän vuoksi tarvitaan oikeuksien ylikansallista valvontajärjestelmää.
Ihmisoikeustuomioistuimeen valittaminen voi loppua tai oleellisesti vähentyä mikäli valitusprosessi on hankala tai se kestää hyvin kauan. Ihmisoikeustuomioistuimen hyvä maine ihmisen oikeuksien puolustajana on johtanut valitustulvaan, joka koostuu suurelta osin vaatimuksista, jotka eivät kuulu tuomioistuimen toimivaltaan. Näiden käsitteleminen hidastaa perusteltujen valitusten käsittelyä, mikä on todellinen uhka koko ihmisoikeuksien suojajärjestelmän legitimiteetille. Taatut oikeudet menettävät merkityksensä, mikäli niiden toteuttaminen kestää kohtuuttoman kauan.
Tämä ongelma on hämmentävän todellinen Suomea koskevien valitusten osalta. Tuomioistuin käsittelee valitukset saapumisjärjestyksessä, ellei valituksesta ilmene erityisiä syitä käsitellä asiaa nopeutetussa järjestyksessä. Tänä vuonna ihmisoikeustuomioistuin on antanut Suomea koskevan tuomion tuomioistuimessa vuonna 1997 vireille tulleessa asiassa. Ratkaisun saaminen kesti tässä tapauksessa noin 9 vuotta. Pääasiassa Suomea koskevat valitukset ratkaistaan noin 5-6 vuoden kuluessa valituksen tekemisestä, mikä sekin on suhteellisen pitkä aika ihmisoikeustuomioistuimessa.
Suomea koskevat pitkät käsittelyajat johtuvat osaltaan siitä, että Suomea koskevia perusteltuja valituksia on poikkeuksellisen paljon verrattuna esim. muihin Pohjoismaihin. Vuosina 2003–2005 ihmisoikeustuomioistuin otti tutkittavakseen 38 Suomea koskevaa valitusta. Samana ajanjaksona muita Pohjoismaita koskevia valituksia otettiin tutkittavaksi yhteensä 28 kappaletta, Viroa koskevia valituksia tutkittavaksi otettiin 5. Tätä ei voi tulkita siten, että muissa Pohjoismaissa ihmiset olisivat vähemmän kiinnostuneita omien oikeuksiensa toteuttamisesta. Kysymys on siitä, että Suomessa ihmisoikeussopimusjärjestelmän takaamat oikeudet eivät toteudu siten kuin niiden tulisi toteutua. Muut Pohjoismaat ja Viro kuuluvat länsieurooppalaisen ihmisoikeuskulttuurin piiriin. Suomi sijoittuu tutkittavaksi otettujen tapausten osalta lähemmäksi Euroopan itäistä maasarjaa.
Ihmisoikeussopimusjärjestelmä lähtee siitä, että kukin sopijavaltio toteuttaa tehokkaasti sopimuksen takaamat oikeudet omassa oikeusjärjestyksessään. Ihmisoikeustuomioistuin on ainoastaan viimekätinen, poikkeuksellinen instanssi taattujen oikeuksien toteutumisen varmistamiseksi. Tämä periaate ilmenee tuomioistuimen doktriinista vakiintuneesti. Tapauksissa Irlanti v. Iso-Britannia ja Kudla v. Puola ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kunkin sopijavaltion viranomaisilla on velvollisuus toteuttaa taatut oikeudet, estää oikeuksien loukkaus ja hyvittää tapahtuneet loukkaukset. Mikäli tällaista velvoitetta ei olisi, oikeudet menettäisivät niiden oikeudellisen luonteen, ne olisivat lähinnä moraaliperiaatteita, jonkinlaisia tavoitteita, joita pyritään toteuttamaan.
Suomessa vallitsee ihmisoikeuskulttuuri, missä oikeudet ovat luonteeltaan lähempänä moraaliperiaatteita kuin ehdottomasti velvoittavia oikeudellisia normeja. Taatut oikeudet eivät toteudu Suomessa siten kuin ihmisoikeussopimusjärjestelmä edellyttäisi niiden toteutuvan. Tämä johtaa kasvaviin valitusruuhkiin ja pitkittyviin menettelyihin Strasbourgissa.
Oikeudet tulee Suomessa tunnustaa todellisiksi. Valtion tulee omaksua länsimainen ihmisoikeuskulttuuri, missä ihmisen oikeudet ovat loukkaamattomia. Ihmisoikeuskulttuurin muuttuminen ei tapahdu hetkessä. Kysymys on asenteiden muuttamisesta, mutta myös muusta. Valtion velvoite ihmisoikeuksien toteuttamiseen konkretisoituu kaikkien valtiovaltaa käyttävien virkamiesten toimissa. Heidän jokaisen tulisi ymmärtää, että ihmisille taattujen oikeuksien toteuttaminen on virkamiehen oikeudellinen velvollisuus. Oikeuksien toteuttaminen ei saa ole riippuvaista virkamiehen hyvästä tahdosta – ei ainakaan saisi olla.
Jotta asia olisi riittävän selvä, tulisi valtion säätää ihmisoikeustuomioistuimen edellyttämä velvoite osaksi kunkin virkamiehen virkavelvollisuutta. Näin virkamiehen henkilökohtaisessa intressissä olisi virassaan toteuttaa ihmisille taattuja oikeuksia tunnontarkasti rangaistusvastuun uhalla. Keppi tulisi nyt kohdistaa virkamiehiin, mikä meidän kulttuurissa on ajatuksena aika vieras.