Oikeustoimittajat, joista monet kuuluvat myös ns. tutkivien journalisten ryhmään, antoivat oikeusministeriölle ensimmäisen sumuverhopystin. Perusteena oli oikeusministeriön salaileva asenne ja ohjeistus tuomioistuimille.
Tämä toimittajaporukka ylläpitää valtion virallista linjaa. Sumuverhon myöntäminen oikeusministeriölle on vartaloharhautus, joka ei mene läpi.
Toimittajat itse eivät salaile tietoja, joita he saavat esitutkinta- ja muilta viranomaisilta keskeneräisistä asioista. Parhaat skuupit syntyvät viranomaisten lakia rikkoen vuotamista tiedoista. Tästä on esimerkkejä pilvin pimein.
Tällä toimittajaporukalla on skitsofreeninen suhtautuminen sananvapauteen. Toisaalta vaaditaan avoimuutta, jotta asioista voidaan kertoa yleisölle niin kuin ajatus demokratiasta edellyttää, mutta mitä sitten kun vastaan tuleekin jokin merkittävä asia, josta yleisöllä olisi oikeus tietää, mutta jota toimittajat eivät halua kertoa. Mikä se voisi olla?
Toimittajatkin ovat vain ihmisiä. Siksi he eivät halua julkisuudessa munata itseään kertomalla olleensa vuosikausia väärässä toistaessaan syyttäjien paranoidisia juttuja tosina.
Mikä voisi olla suurempi uutinen kuin että valtion väkisin ajama rikossyyte osoittautuu täysin perusteettomaksi ja että asian käsittelyssä ei ole noudatettu alkeellisimpiäkään fair trial -sääntöjä. Mikäli tämä olisi totta, tarkoittaisi se, että koko rikosprosessijärjestelmä olisi varsin mätä.
Mikä voi olla pelottavampaa kuin tulla tuomituksi syyttömänä?
Ehkä se on niin paha asia, että siitä ei kukaan halua puhua. Se on parempi unohtaa, niin kuin tukevimmat insestijutut. Valtio panee ketä haluaa ja minne haluaa. Valtio on mulkku.
There is no God – no Law, and no fair government