Joskus kauan sitten tavattiin puhua siltarumpupolitikoinnista, kun poliitikot lisäsivät erilaisia pikkuinvestointikohteita kotiseudultaan hallituksen budjettiohjelmiin näyttääkseen omille äänestäjillee, että ukko/akka pitää omiensa puolia heidän edustajanaan.
Nyt koko hallituksen ohjelma on yhtä siltarumpupolitikointia. Lisätään erilaisia ratainvestointeja pääkaupunkiseudulle, missä suurin osa äänestäjistä on, jotka tietystikin tykästyvät metroon, vaikka länsiväylä ei juuri ikinä ole esteenä Helsinkiin pääsylle ollut.
Kataisen hallituksen ohjelma aikanaan rakennettiin tietoisesti väärille talousennusteille, jotta poliitikot pääsivät esittämään voimiaan yhteisten varojen tuhlaamisessa. Todellisuudessa ja täysin tietoisesti näin tuhlattiin velkarahaa. Yhteisiä kuluja kasvatettiin ei yhteisillä tuloilla vaan velalla. Tämä on vastuutonta.
Mitenkä tämä vastuuttomuus sitten heijastui gallupeissa ja pääministeripuolueen politiikassa, ei mitenkään. Stubb huudettiin puheenjohtajaksi, koska hänen smilensa takaa vaalivoiton. Mini-midi-semi ohjelmassa lisättiin siltarumpuinvestointeja – velaksi.
Suomi menee suohon kelvottomien poliitikkojen takia, koska selkärankaa ei tunnu löytyvän mistään. Kohta tulee aika, jolloin tännekin on syytä valita johtajiksi ihmisiä, jotka tekevät päätöksiä sillä perusteella, että ne ovat valtakunnan edun mukaisia eikä hetkellisen huomion saamiseksi. Vastuu astuu vastuuttomuuden tilalle. Aika näyttää vaatiiko tämä EU:n tai IMF:n holhottavaksi joutumista, vai onnistuuko tämä ihan omin voimin.
Stubb on minua pari vuotta nuorempi. Hänen maailmansa on kuitenkin valovuosien päässä. Hyvä meininki on iloinen asia, jos se perustuu muuhunkin kuin pure jenkki, kaikki on kivaa hengelle. Voiko suossa tarpova maa nousta twiittaamalla vai vaatiiko se raakoja ratkaisuja. Velaksi eläminen ei onnistu loputtomiin, vaikka amerikanmalli yrittää niin näyttää ja hömöt uskovat. Raja tulee vastaan, valtiot eivät voi loputtomiin elää velaksi.