Sarjamurhaaja

Vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauermaata haastateltiin tämänpäiväiseen Hesariin sarjamurhaajista. Suomi on yhden sarjamurhaajan maa. Tämä yksi on päässyt livahtamaan joukkoon, jota muuten ei ole, koska Suomessa ei ole anglosaksisen maailman kaltaista nöyryyttävää ja autoritaarista kasvatusta, joka luo verevän pohjan häpeän kierrättämiselle.
Onko tosiaan näin.
Lauermaa kertoo ihmisen pilkkaamisen ja häpäisemisen johtavan joissakin tapauksissa kierteeseen, jossa vahinko, häpeävamma siirretään väkivaltaisesti seuraaville, ”he voivat pitkän tuskan ja häpeän jälkeen ryhtyä toistamaan kokemaansa, kiduttamaan avuttomaksi saatettuja uhrejaan.”
Suomessa on suuri potentiaalisten sarjamurhaajien joukko. Näitä ovat ainakin suuren laman myllynkiviin jääneet velalliset, jotka häpäistiin valtion ohjeistamana. Valuuttaluotonottaja, joka luotti Iiro Viinaseen, silloiseen valtiovarainministeriin, ja joka joutui islantilaiseen tapaan suureksi paisuneen valuuttaluoton jalkoihin, voisi hyvin kehittää itseensä sarjamurhaaja-syndrooman, siirtää kärsimänsä häpeän seuraaville.
Näin myös tapahtuu, ei murha-asteella, vaan hiukan kevyempänä väkivallanmutona, jota häpäisty jakaa lähipiirilleen. Kuinka paljon tästä dynamosta kehittyy koulupommittajia? Miksi meillä asioita ei hoideta tai hoidettu kuten Islannissa. Kotia ei voi viedä, vaikka velkaa olisi kuinka paljon.
Ehkä etsin murhaajaa väärästä suunnasta. Ehkä he löytyvät virastosta, sieltä, joka päättää kuinka paljon velallisia pitää kiduttaa, jotta he ovat saaneet tarpeekseen. Tälläkin hetkellä Valtion vakuusrahaston toimiohjelautakunta arvioi eri ihmisten kiusaamisen tarvetta. Pitääkö lamavelallisen nöyryyttämistä jatkaa vielä vuodella tai viidellä vai jätetäänkö heidät terminaalipotilaiksi kitumaan veloihinsa, jotka päättyvät kuolemaan.
Minkälaisen häpeän kokemuksen tällaiset virkamiehet ovat joutuneet käymään läpi kyetessään toimimaan tavalla, joka on sairas. Ehkä tähän porukkaan ulottuu sotatraumat, rintamalta palanneiden isien kuolemanmykkyys ja väkivalta.