Sananvapauden airut

Helsingin Sanomat (HS) julkaisi tänään näyttävän artikkelin sananvapauden ongelmista Suomessa. Artikkelin otsikointi ja sisältö antavat ymmärtää Suomen olevan sananvapauden kannalta suurin piirtein Turkkiin verrattava takapajula.
Median tehtävänä on nostaa esille yhteiskunnallisia ongelmia jopa karrikoiden ja shokeeraavin tavoin. Kansan on saatava tietää, on yleinen toimittajien oman toimintansa perusteena käyttämä periaate, joka ajaa heidät kirjoittamaan milloin mistäkin.
Nyt HS:n sivulla neljä, lehden peittävällä artikkelilla otetaan esille yhteiskunnallinen ongelma, tuomioistuimet eivät Suomessa ymmärrä, mitä sananvapaudella tarkoitetaan. Tuomioistuinten tulisi seurata ihmisoikeustuomioistuimen tulkintoja, joista ilmenee oikea eurooppalainen käsitys sananvapaudesta. Artikkelin laatinut toimittaja haastattelee juttua varten viestintäoikeuden tutkijaa, joka tukee HS:n näkemystä.
HS:n olisi rehellisyyden ja sananvapauden nimissä ollut syytä kertoa hieman omista motiiveistaan nostaa asia esille. HS:n päätoimittajaa ja kahta toimittajaa epäillään sananvapauden väärinkäytöstä, siis rikoksista, jotka ovat kohdistuneet yhteen ja samaan henkilöön. HS sai viime viikolla tietää poliisin vievän tutkinnassa olleet jutut syyteharkintaan, vaikka HS kaikin keinoin, oman asianajajansa 23-sivuisella kirjoituksella, pyrki estämään tätä. Päätoimittaja Janne Virkkunen on epäiltynä päätoimittajarikkomuksesta, toimittajat Lasse Kerkelä ja Tuomo Pietiläinen ovat epäiltynä törkeästä kunnianloukkauksesta.
HS ei ole käyttänyt sananvapauttaan ihmisoikeustuomioistuimen muun toiminnan analysoimiseen vastaavalla tavalla. Yhteiskunnallisesti paljon tärkeämpää olisi ollut tuoda esille ihmisoikeustuomioistuimen Suomen valtiolle tuomitsemat sanktiot oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin säännösten jatkuvista loukkauksista, jotka määrällisesti ja suhteellisesti edustavat paljon suurempaa ongelmaa kuin sananvapausjutut. HS:n olisi tullut kertoa myös suhteestaan käyttämäänsä asiantuntijaan, joka teki väitöskirjatutkimuksensa HS:n erittäin avokätisellä tuella, mikä on aivan poikkeuksellista suomalaisessa yliopistomaailmassa ehkä tupakkatutkijoita lukuun ottamatta.
On hyvin arveluttavaa, että kun HS ei saa poliiseja kääntymään kannalleen rikostutkinnassa, niin se ottaa käyttöönsä koko arsenalinsa, lehden alkupään sivut suurin otsikoin pyrkiessään vaikuttamaan rikostutkintaan, jossa sen omat toimittajat päätoimittaja mukaan lukien ovat rikoksesta epäiltynä ja vielä yhteen ja samaan henkilöön kohdistuvista rikoksista.
Uutisten rehellinen konteksti on osa sananvapautta.