Ruukki Group osti muutaman reiän sieltä sun täältä ja maksoi kassansa tyhjäksi varoista, joita oli kerätty Venäjän valloitusta varten. Tätä ennen yhtiön määräysvalta oli siirtynyt näiden monttujen myyjille, jotka saivat hirveän kasan rahaa, mutta mistä? Kirjoitin tästä aikanaan, kun kaupat tehtiin. Myönnän, että en suuremmin perehtynyt näiden monttujen liiketoimintalogiikkaan, vaan katselin koko hommaa vanhalla puusilmällä ja arvioin hanketta lähes pelkän hajun perusteella. Pidin kauppaa järjettömänä Ruukki Groupin kannalta.
Miltä se nyt näyttää?
Tämän vuoden kolmen ensimmäisen neljänneksen jälkeen mineraaliliiketoiminta, siis nämä montut, oli tehnyt liikevaihtoa 43 730 000 euroa, josta oli saatu syntymään -14 777 000 euron tappio. Liiketoiminta ei siis ole ollut järin kannattavaa. Jokainen myyty euro teki 33 senttiä tappiota. Tällainen kaupankäynti lyö Sarasvuonkin laudalta.
Ruukki Groupin tase sisältää liikearvoa 217 183 000 euroa ja muita aineettomia hyödykkeitä 107 109 000 euroa, yhteensä melkein 330 000 000 euroa. Aivan kuten Trainershousessa, nämä erät ovat arvottomia tai oleellisesti vähemmän arvoisia, jos liiketoiminta ei generoi tulosta, kassaa yhtiölle ja sen omistajille. Nyt näin ei ole. Onko ollut koskaan?
Mineraaliliiketoimintaryhmän, siis näitten monttujen, liikevoitto% on vaihdellut seuraavasti kolmen kuukauden jaksoissa alkaen viime vuonna: -24,9 % -35,7 % -28,1 % -8,1 %. Nämä luvut ovat kronologisesti väärässä järjestyksessä, eli suurimmat tappiot ovat tuoreimpia. Ruukki Groupin hankinta oli siis alusta alkaen täysin järjetön, kuten aikanaan arvailin.
Mikä vaikutus tällä on yhtiön taseeseen?
Yhtiön oma pääoma on yhteensä 294 023 000 euroa eli vähemmän kuin taseessa olevat ilmapallot, joilla ei ole mitään arvoa todellisuudessa. Yhtiö on siis nurin, jos ilmapallot puhkaistaan. Varmasti maasta ja erityisesti maan ulkopuolelta löytyy tasemiehiä, jotka selittävät ilmapallot arvokkaiksi, ei ne ole.
Yhtiöllä on velkaa yhteensä 313 551 000 euroa. Jos minä istuisin näitten saatavien päällä, olisin hiukan hermostunut. Kaikesta tästä huolimatta yhtiön osakekannan arvo on ällistyttävän korkea, noin 500 000 000 euroa. Tässä on jotakin omituista. Osakkeen arvo ei perustu taloudelliseen todellisuuteen, vaan ihan johonkin muuhun.