Ilta-Sanomien päätoimittaja sekä yksi toimittaja saavat syytteen minuun kohdistuvasta kunnianloukkauksesta. Syyteratkaisun teki Helsingin kihlakunnansyyttäjä eilen. Mitä sitten?
Kaiken tapahtuneen jälkeen on hämmentävää, että minuun kohdistunut oikeudenloukkaus päätyy suomalaisen viranomaisen päätöksellä tuomioistuimeen, missä syyttäjä vaatii tuomiota rikoksesta epäillyille.
Rikoksesta epäillyt ja nyt syytteen saavat toimittajat edustavat lehteä, joka tietoisena heihin kohdistuvasta rikosepäilystä ovat jatkaneet melskaamistaan ikään kuin täysin piittaamattomina omista velvoitteistaan ja toisten oikeuksista. Tästä on seurannut, että saman lehden osalta on olemassa vireillä myös muita vastaavia asioita.
Kukaan ei ole syyllinen, ennen kuin tuomioistuin on lainvoimaisesti tuominnut syytetyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet toteuttaneessa menettelyssä. Minulle tämä on selvää, mutta monelle rikosjutuista kirjoittavalle toimittajalle tuomioistuinkäsittely on ainoastaan muodollisuus, joka mahdollistaa syytettyjen rienaamisen sitä pitempään, mitä kauemmin asiaa käsitellään.
Toivonkin, että tämä rikosasia etenee rauhallisesti ja että siihen liittyviä tapahtumia uutisoidaan tarkasti lähtien siitä, että syyte on ainoa totuus asiassa. Mielellään asiaa pidetään esillä myös pääuutislähetyksissä, jotta vastaajille, kiusaamisen ammattilaisille, syntyy oikea tunne, miltä hirressä roikkuminen torilla tuntuu.
Syyttäjän päätös syyttää, puolustaa minun oikeuttani kunniani loukkaamattomuuteen tuntuu uskomattomalta, aivan kuin olisin voittanut viisi jättipottia jossakin.
Katkeruus kumpuaa tunteesta jatkuvan vääryyden kohteeksi joutumisesta ilman mitään suojaa mistään – syyte puhdistaa paljon synkkyyttä, on sittenkin mahdollista saada suojaa tältä järjestelmältä, joka vuosikausia on ollut ainoastaan vastapuolena. Onko tämä ensimmäinen pilkahdus oikeusvaltion henkiinheräämisestä?