Rikoslaki arvojenjärjestyksenä

Paljonko maksaa tappaminen kännissä? Riippuu hiukan miten hiippakunnan vaihdon on suorittanut. Kaikkein kalleinta on tappaa tai yrittää tappaa viranomainen autolla tai ilman, kyse on tällöin aina murhasta tai sen yrittämisestä, josta meillä tuomitaan elinkaudeksi, joka käytännössä on 12- 18 vuotta linnaa, siis saman verran kuin 1990 -luvun pankkirikoksista keskimäärin.
Edullisin tapa ottaa henki toiselta, on ajaa hänet kuoliaaksi kännissä. Normaalirangaistus tällaisesta teosta on muutama kuukausi ehdollista, pahimmillaan lyhyt ehdoton tuomio, siis saman verran kuin perinteinen nakkikioskin – minä muuten menen jonon ohi ja saan turpaan – rangaistus.
Mitä tämä kertoo suomalaisesta arvojärjestyksestä? Väkivalta valtion edustajaa kohtaan saa salotyyppisiä huvittavuuksiin meneviä tulkintoja, joissa poliisin kainalon karhentaminen arvioidaan poliisilaitoksella murhanyritykseksi, josta tuomiot ovat aina vuosikausien linnakeikkoja. Asteikon surullisimpia ovat isän, äidin tai lapsen tappaminen autolla, jota ei arvioida käytännössä edes pahanteoksi.
Tämä sama tulkintailmasto näkyy myös muissa rikoksissa. Mikäli viranomainen päätyy siihen, että henkilö on yrittänyt pimittää jotakin valtiolta, tuomiot ovat ankaria ja armoa ei tunneta, oli jutussa sitten juurta tai ei. Jos yrität saada poliisin tutkimaan sinuun, yksityiseen ihmiseen kohdistunutta rikosta, on jutun tutkinnan käynnistyminen kiven takana ja tahti rauhallinen. Kaikkein vaikeinta on saada poliisi selvittämään viranomaisen tekemää yksityiseen ihmiseen kohdistunutta rikosta.
Suomessa tulee ensi valtio ja sen intressi, tämän jälkeen pitkä tyhjä väli. Juuri ennen pistettä tulee yksityisen ihmisen oikeus elää elämäänsä ihmisarvoisesti joutumatta rattijuoppojen ruhjomaksi tai valtion piinaamaksi.
Ja kuka helvetti tämän järjestyksen on näin asettanut?