Sepen toiminnanjohtaja tuomittiin kavalluksesta, kun hän otti kassasta palkkaennakkoa. Tällainen toiminta voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön, mutta jotta niin olisi, tulisi tekijällä olla tahto varastaa, anastamisen tarkoitus. Tuomittu kertoi toimineensa näin, koska joutui kiristyksen kohteeksi.
Samassa jutussa tuomittiin törkeästä kiristyksestä henkilö, joka oli kiristänyt Sepen johtajaa uhkaamalla julkaista tästä loukkaavia tietoja.
Siis tuomioistuin katsoi, että Sepen johtajaa oli kiristetty ja tämä oli kiristyksen seurauksena antanut 60 000 euroa kiristäjälle. Rahat olivat ilmeisesti peräisin Sepen kassasta, siis sieltä, mistä toiminnanjohtaja väitetysti anasti rahaa.
Ei tämä näin mene. Mies on syytön, jos hän on nostanut varat tarkoituksenaan antaa ne kiristäjälle. Miehen olisi tietysti pitänyt kävellä heti poliisin pakeille eikä toimia noin, mutta taitaa olla jotakin aika herkkää, jolla häntä kiristettiin tai mies vain sekosi.
Oikeus on kaiken muun lisäksi myös ymmärtämistä