Punikki on punikki

Selvennyksenä totean, että itse en edusta juuri mitään poliittista kantaa. Olen arvomaailmaltani hyvän elämän kannattaja ja realisti.
Tasavallan presidentti Tarja Halosta on sanottu kiukkuiseksi akaksi, amerikankielellä: bitch. Tänään hesari liekehti tummanpuhuvana, punaisena Tarjan haastattelusta, joka paljasti naisen maailmankatsomuksen ytimen: haluan valtaa ja haluan käyttää sitä. Verhoan toimintani kaikenlaisen yleishyväksyttävän kaapuun, vaikka minua ei kiinnosta mikään muu kuin että Pentti ja muut koirat juoksevat, minne minä sanon. Minä olen suurin suomalainen, Tarrrrja perrrrkele. Olen on saanut arabeilta jostain Perrrsian lahdelta oman burghan, jota Pentti saa pitää kotona.
Presidentti Halonen lausuu: ”olen kovin suomalainen.”
Minusta on mukavaa nähdä ihmisen avaavan itsensä ja paljastavan oman nahkansa. Tarrrjako on kovin suomalainen ja missähän kategoriassa? Vallanhimoisin, katkerin, miesvihaajien ykkönen vai mikä? Haastattelun perusteella hänestä paljastuu varsin vastenmielinen kuva, jonka olisi suonut tulla esille jo aikaisemmin, erityisesti silloin, kun äänestettiin presidentistä. Miksi kukaan ei kertonut minkälainen bitch meillä oli ehdokkaana!
Jos Tarjaa vertaa Paavoon, on Paavo aivan käsittämättömän myönteinen ja positiivinen ihminen, empaattinen. Tarjasta hehkuva empaattisuus muistuttaa lähinnä giljotiinin terää.
Tarja on katkera, kun kokoomuksen äänihuuli on laittanut hänelle jarruja EU pöydissä. Tarja ei pääse kaveeraamaan saleissa ja sviiteissä eurooppalaisten kavereittensa kanssa. Presidentti ei pääse kuningattarena edstamaan maata, jonka hän omistaa. On aivan hämmentävää, miten luksuksen ja huomionhalu kasvaa mitä vasemmistolaisempaa maailmankatsomusta henkilö edustaa. Ääripunikki haluaa itseään kohdeltavan kuningattarena.
Ei-punikki maailmankatsomus, jota suuri suomalainen enemmistö kannattaa, on joutunut olemaan punikki ikeessä uskomattoman pitkään. Tämä tulee parin vuoden päästä muuttumaan, punikki ei enää kiipeä linnaan. Tai mistä sitä tietää.
Mikä oli Tarjan rooli suhteessa Stasiin ja KGB:hen hänen urallaan suurena suomalaisena 1970- ja 1980-luvuilla. Ehkä saamme tästä lisävalaistusta, kun arkistot aukeavat.