Porvoon piispa Erik Wikström piti hartaustilaisuuden paikallisella raatihuoneen torilla, koska kirkossa oli liian kuuma, piru oli iskenyt kyntensä Porvoon palvontataloon.
Kuuntelin piispan jorinaa televisiosta: herran tiet ovat tutkimattomat, emme voi ymmärtää miksi Jumala antoi tämän tapahtua, meidän pitää luottaa, armo, usko … Sana jumalauta tulee kuulemma sanoista jumala auta, minkä vuoksi en käytä sitä tässä. Perkele on ehkä sopivampi.
Piispan puhe, jota tuki vieressä seissyt Helsingin pääpoppamies Huovinen, kuulosti aivan samanlaiselta kuin minkä tahansa viidakosta löydetyn noitatohtorin loitsu. Ikään kun jokin meille näkymätön voima olisi käynyt kirkon polttamassa. Typerää, kirkon poltti joku idiootti, joka oli lukenut Helsingin makasiinien poltosta vasta nyt, koska oli viime viikot ollut sen verran porossa, että tuoreet uutiset olivat jääneet vähemmälle.
Kirkon polttaja/polttajat ovat mistään jumalasta tai tämän tahdosta irrallisia huligaaneja, jotka haluavat vähän humiota persoonalleen. Kirkon poppamiehet yhdistävät tapahtuman omaan transendentaaliseen päämieheensä, koska heidän käsityksensä mukaan mitään ei voi tapahtua ilman tämän näkymättömän ukon/akan tahtoa. Täällä ollaan vain jonkun näkymättömän ja havaitsemattoman muovailuvahaa, vinkit tämän astraaliolennon tahdosta saadaan vakavannäköisiltä poppamiehiltä joita kutsutaan papeiksi – miten tämä poikkeaa mistään poppamieskultista?
Tuli syttyy tulitikusta tai stendarista, päätöksen sytyttämisestä tekee ihminen, jonka tekoa voidaan pitää hyvänä tai huonona. Ehkä olisi hyvä, että kaikki kirkot pappeineen lakkaisivat – ei niitä silti polttaa tarvitse, niistä voitaisiin tehdä vaikka Loordin palvontapaikkoja.