Poliisiministeri Rajamäki

Rajamäen esiintymistä seuratessa herää kysymys, onko äijä kamoissa. Pullottavat silmät ja järjetön höpinä viittaa pirin tai jonkin muun vastaavan vauhtia antavan aineen vetämiseen. Voi tietysti olla, että kyse on jostakin lapsena saadusta vammasta, joka vain aikuisena on pahentunut.
Demarit ovat lähteneet haalimaan äänestäjiä laajalla verkolla. Aate leviää kuin syyhy Cinderellalla. Ihmisoikeusvitsi on asetettu keräämään ääniä hempeältä reunalta, Rajamäki Halmeen äänestäjäkunnasta.
Mikä erottää Rajamäen ja Halmeen toisistaan. Aatteessa ei suurta eroa ole. Molemmat ovat ulkomaalaisvastaisia, fasistisia aatteita ihannoivia poliisin valtuuksia tukevia. Halme puhuu sujuvasti kielillä. Rajamäki sekoilee ainoastaan yhdellä. Rajamäki on selkeästi Halmetta tyhmempi, sen näkee jo naamasta. Hän sopii hyvin kansanvillitsijäksi, jonka pitää osata toitottaa yksinkertaista sanomaa silmät selällään.
Viimeisin Rajamäen neronleimaus on väittää porvarien vaarantavan yhteiskuntarauhan. Syntyykö Kataisesta ja Vanhasesta todella mielikuva yhteiskunnan perusteita heiluttavasta parivaljakosta, joka mistään piittaamatta syöksee valtion kaaokseen.
Nämä kaksi ukkoa, tai mies ja poika, edustavat enemmänkin äärimmäistä tylsyyttä, joka vaarantaa kansanterveyden uhkaamalla tappaa ihmiset ikävään. Matti korjaa tilannetta yksityisyydessään, mutta Katainen ei edes siellä. Hänellä on ainoastaan sekoileva kaveri, joka löytää parinsa tallinnalaisesta escort servicestä. Rajamäki, tässä kohtaa escort ei tarkoita autoa.
Suomi on pieni ja kyvyt harvoilla harteilla. Tästä huolimatta demarien ei pitäisi sortua rajamäkeilyyn. Poliisiministeri sopisi paremmin johonkin Ruonansuun ohjelmaan maaliksi, joka ei ymmärrä olevansa pelle.
Hän ei ymmärrä sitä poliisiministerinäkään.
There is no God- no Law, but there are clowns in the cabinet.