STT:n entinen päätoimittaja ja toimittaja tuomittiin aikanaan julkisesta herjauksesta heidän väitettyään hiihtäjien 1990-luvun lopulla työnnelleen tasatahtia extrakaasun voimalla. Samassa oikeudenkäynneissä Esko Aho ja Matti Louekoski vaativat korvauksia heille hiihtoliiton johtohenkilöinä aiheutuneesta henkisestä kärsimyksestä. Esko pyysi 500 000 ja Matti 400 000 markkaa. Summat ovat suurin piirtein kymmenkertaisia henkirikoksen omaisille tuomituista korvauksista.
Toimittajat tuomittiin ja sotkettiin suureen häpeään konnina, jotka pahuuttaan mustamaalasivat kunnon hiihtomiehiä. Kunnon hiihtomiehet jäivät lopulta kiinni Lahdessa, missä jokainen maaliin tullut kusi punaista pussiin. Toimittajien saama satikuti ei kuitenkaan muuttunut.
Hiihtomiehet alkoivat sauvoa toisiaan kiinnijäätyään. Kari-Pekka Kyrö joutui sivuraiteelle. Häneltä vietiin elinkeino laittamalla ukolle elinikäinen porttikielto työntekoon. Kun hän oli tovin mökissään mutissut, alkoi juttu levitä kylälle. Kyrö päätti aukaista portit ja kertoa, mitä oikeasti tapahtui.
Nyt hiihtomiehiä viedään KRP:n kuultavaksi. Piirainen ja kumppanit ovat epäiltynä väärästä ilmiannosta ja petoksesta. Heidän tekonsa on harvinaisen härski. Sumeilematta valehtelemalla miehet saattoivat syyttömiä ihmisiä tuomiolle, minkä lisäksi nämä velvoitettiin maksamaan korvauksia, ja mistä, siitä, että kertoivat mitä oikeasti tapahtui. Totuudentorvi sai palkkansa, tuomion ja korvausvelkaa.
Olisi äärimmäisen toivottavaa, että jostakin löytyisi se rehellinen Arsenalin työntekijä, joka kertoisi miten kunnianarvoisa valtion omaisuudenhoitoyhtiö tuhosi ja murhasi ihmisiä mielivaltaisella toiminnallaan, joka ei tuonut kenellekään eikä millekään mitään hyvää. Uskomatonta tarinassa on, että se jatkuu edelleen. Valtio vuotaa rahaa Arsenalin asiamiehille, jotka jatkavat pankkikriisin hoitamista niin kauan kun valtio maksaa.
Valtion rahaa tuhlataan miljoona miljoonan perään aikana, jolloin Katainen lähtee ulkomaille kerjäämään meille kymmeniä miljardeja. Miksi kukaan ei puutu tähän hulluuteen. Mistä löytyy se Arsenalin Kari-Pekka Kyrö, joka vihdoin aukaisisi suunsa. STT:n toimittajien kohtaama vääryys on pikku virhe verrattuna siihen, mitä tapahtui Arsenalin uhreille. Arsenalin ympäristö on täynnä omia hiihtoliiton pomoja, jotka ovat valheilla mahdollistaneet ihmisten tuhoamisen.