Sukarin ja Kakkosen, ykkösen ja kakkosen puolen miljoonan sijoitus omiin poliitikoihin on luuta myöten kaivettu. Äijät ovat hakeneet, toinen titteliä, toinen tonttia, ehkä molemmatkin tonttia, paremmalta paikalta saadakseen kauppaa, tehdäkseen businesta, työllistääkseen ihmisiä.
Tämän ei pitäisi olla niin kaameaa. Heidän puhemiehensä Tapani Yli-Saunamäki, Suomen johtava lobbari, on kertonut poliitikkosijoituksista avoimesti. En tunne hemmoa, mutta hänen esiintymisensä perusteella olen vakavasti huolissani suomalaisen lobbauksen tilasta. Jos tällainen äijä säätää arvonimet ja tontit eniten maksavalle, järjestelmä ei toimi. Saunatonttu saa vapaasti huseerata ja jos joku siitä maksaa, niin varså god, mutta eikö täällä todellakaan ole terävämpää veistä viiltelemään tontteja halukkaille, hämmentävää.
Nyt Braxin putiikki miettii miten hallita vaalirahoitusta, kuka olisi sopiva taho kontrolloimaan rahavirtoja, olisiko perustettava jokin uusi elin, lisävarvas hoitamaan valvontaa.
Ainoastaan elämältä paossa oleva valtion kontrollikoneistoa huonosti tunteva harhailee tällaisessa maastossa. Valtiolla on olemassa erittäin tehokas, kaikki sapelit terävänä oleva järjestelmä huolehtimaan vaali- ja muiden rahojen valvonnasta. Meillä on verottaja, jolla on keinot huolehtia siitä, että asiat aukaistaan, jos tarvetta on. Joskus ne aukeavat muutenkin, mutta se on toinen juttu.
On täysin käsittämätöntä, että meillä poliitikko voi perustaa tukirenkaan, jota ei tarvitse rekisteröidä, jonka ei tarvitse pitää kirjanpitoa, jonka ei tarvitse selvittää kenellekään paljonko se on saanut varoja ja minne varat on käytetty ja kaiken lisäksi tämä hahmo ei ole verovelvollinen tuloistaan.
Tällaista systeemiä ei ole olemassa pahimmissa veroparatiiseissakaan, joissa aina yhteisöillä on hallinto, oli se kuinka muodollinen tahansa sekä kirjanpito, joka voidaan aina aukaista.
Olen täysin vakuuttunut, että osa poliitikkojen saamista varoista on kulunut hauskanpitoon. Hyvä näin, koska tässä maailmassa ei hauskaa ole koskaan liikaa. Jos järjestelmä säilyy tällaisena, ryhdyn itsekin poliitikoksi. Ilmoittaudun ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin, perustan tukiryhmän, kerään rahaa sen nimissä ja pidän hauskaa näillä kolikoilla. Voi, voi, jos en tule valituksi. Sainpahan ainakin kokemusta – hauskanpidosta.
Miten tämän ongelman voisi ratkaista? Asetetaan kampanjarahoitukselle kirjanpitovelvollisuus, sen rikkominen on rikos, josta saa parhaimmillaan kaappia. Näin tiedetään, mistä rahat tulivat ja minne ne menivät. Kirjanpidot tulee toimittaa verottajalle, joka selvittää, käytettiinkö varat kampanjaan vai ei. Jos ei käytetty, rahojen saaja, edunsaaja, joutuu verolle saamistaan tuloista. Jos hän ei ole tulojaan ilmoittanut, kyse on mahdollisesti veropetoksesta.
Näin yksinkertaista asian hoitaminen on, jos se halutaan hoitaa.