Varmin tapa tulla murheelliseksi, vihaiseksi, on odottaa asioiden sujuvan mallikkaasti, olla positiivinen. Onko jotenkin mieletöntä löytää onni olemalla pessimistinen. Odottamalla kuolemaa positiivisessa hengessä – Näin Seneca varmaan sanoisi.
Länsimainen yhteiskunta tavoittelee onnea menestyksestä ja vauraudesta, samalla tavalla kuin yhteiskunnat ennen meitä, ainakin tällä puolella palloa. Kysymys on ihmisen päähän taotusta onnellisuuden kaavasta – Onko se väärä?
Laiturin nokassa istumista pilli suussa pidetään kesäisen onnellisuuden kuvana. Yleensä tämä mahdollistuu vasta kun olet taistellut erilaisissa valtapeleissä työpaikalla esimiestesi kanssa vuosikausia polttaen sisuskalusi vitutuksen höyryissä. Kuva laiturin nokan onnesta on vain kuva idealismia – ei realismia, sitä miltä todella tuntuu.
Epikuros listasi onneen tarvittavat asiat omaan tarvehierarkiaansa – mökki, evästä, ystäviä, vapaus ja ajattelu. Voisiko tästä rakentaa onnellisuuden pitkospuita? Olisivatko ihmiset valmiita luopumaan kaikesta, mitä pää kuumana tavoittelevat? Laittaako ihminen elämänsä tulee väärässä asiassa?
En tiedä. Ihminen on niin helvetin tyhmä, että ansaitseekin kuolla pienen pelon kanssa. Jokainen päättää omasta elämästään, paitsi, mikäli valtio haluaa välttämättä osallistua siihen. Ehkä valtio on todellisen onnen lähde. Minulta se on ainakin poistanut turhan mammonan ja mahdollisuuden kilvoitella turhuuden markkinoilla muiden kanssa. Nyt voin nauttia elämästä Epikuroksen oppien mukaan.
There is no God – no Law, but is there anything else worth fighting for?