Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske puolusti palkkakritiikkiään aamutelevisiossa. Hän kuvaili samalla miten oikeusvaltio Suomessa toimii. Syyttäjä operoi todennäköisillä syillä, joiden perusteella hän tekee syyteratkaisunsa. Tuomioistuin on perusteellisin asioiden selvittämisinstanssi, missä ketään ei tuomita ellei tuomioistuin ole aivan varma rikoksen tunnusmerkistön täyttymisestä.
Kalsketta hieman hymyilytti, totta kai hän tietää paremmin. Hän jatkoi ylpeänä, että noin 90 – 95 % nostetuista rikossyytteistä johtaa langettavaan tuomioon.
Todennäköiset syyt tarkoittavat siis 90 – 95 % todennäköisyyttä. Aika korkea prosentti, onko syytekynnys liian korkealla, koska näin suuri osa syytteistä hyväksytään, vai onko niin, että tuomioistuimet hylkäävät syytteet vain aivan poikkeuksellisissa tapauksissa, kun on aivan selvää, että syytetyllä ei ole mitään tekemistä asian kanssa?
Väitän, että jälkimmäinen vaihtoehto on totta.
Kalske on osa sitä koneistoa, joka päättää ihmisten kohtaloista. Tuomioistuimet eivät päätä yhtään mitään, ne kirjaavat sen mitä toimeenpanovalta poliisien ja syyttäjän ominaisuudessa määrää. Tuomioistuinten ruuhkat voitaisiin purkaa arpomalla ne 5 %, joiden sytteet hylätään. Kaikki selviäisivät helpommalla, ei tarvitsisi kitua syytettynä ja häpäistynä vuosia kohtuuttoman pitkissä menettelyissä.
Laki on kaikille sama luki italialaisen tuomioistuimen seinässä. Juupa.
Vuonna 1995 Kalle Isokallio kertoi minulle puhelimessa saaneensa eräältä Ehrnroothilta lupauksen muutaman miljoonan salkusta, kun kauppa Finvest Oy:n määräysvallasta toteutetaan heidän haluamallaan tavalla. Tämä nauha soitettiin aikanaan Ylen televisiouutisissa.
Seurasiko tästä valtava, vuosisadan talousrikostutkinta? Kyse oli kuitenkin pörssiyhtiön määräysvallasta. No ei tietenkään. Olisiko tästä seurannut 666 vuotta vankilaa, mikäli osapuolet olisivat olleet toisin päin, siten, että minä olisin ollut lupaajan paikalla ja Ehrnroth olisi ollut kärsijän kulmassa. Jokainen voi arpoa tätä itsekseen.
Suomen Kuvalehti kirjoitti tapahtuneesta etusivullaan. No mitä siitä seurasi. Pian lehden päätoimittaja ja jutun laatinut toimittaja saivat etsiä uusia hommia, olivat koskeneet asiattomasti juttuun, jota ei sopinut julkaista. Kustantajan hallituksessa istui herra Ehrnrooth.
Tämä on vain aivan kuriositeetinomainen kulma tätä oikeuden hämärää, joka tässä maassa hyörii.
Oikeusvaltio Kalskahtaa oudosti.