Espoolainen pariskunta murehti televisiossa kohtaloaan. He olivat hankkineet neljä lasta, joista kolme syntyi enemmän tai vähemmän vaikeasti vammaisena. Onko espoolaisilla oikeus hankkia lapsia kuinka paljon tahansa erityisesti, mikäli on suuri todennäköisyys, että osa lapsista syntyy vaikeasti vammaisina?
Kortsulla on suunnaton teho vahinkojen ja ilon tuottamisessa. Käyttö on vapaaehtoista, mutta joissakin tapauksissa hyvin toivottavaa. Tällä en ota kantaa espoolaisiin, vaan lähinnä rajamäen ja luhtasen vanhempien ajattelemattomuuteen.
Jos hankit paljon lapsia, joudut valmistautumaan niiden hoitamiseen, mikä väistämättä rajoittaa kapakkailtojen pituutta. Mikäli lapset syntyvät vammaisina kuten espoolaisten tapauksessa, vaikutus on espoolaisittain turbomainen.
En oikein osaa sympatiseerata espoolaisten ruinaamista. Pidän lapsista, mutta en aikuisista, jotka ehdoin tahdoin ottavat riskin lapsiensa kanssa, minkä jälkeen käännytään yhteiskunnan puoleen, hoitakaa meidät.
Mikäli lapset jäävät vaille hoitoa, heidät otetaan huostaan ja sijoitetaan jonnekin, missä saavat hoitoa. Lapsirakas, tykkään vauvoista idealla rakennettu espoolaispari kantakoon vastuunsa lapsistaan.
Oikeus lapsiin tarkoittaa vastuuta lapsistaan.
There is no God – no Law, plenty of children in need of sensible parents