Nokia

Nokia on käyttänyt käyttöjärjestelmänsä kehittämiseen enemmän rahaa kuin yksikään muu alan keskeinen toimija, Iphone, Google ym. mukaan lukien. Mitä rahalla on saatua aikaiseksi, ei yhtään mitään. Yhtiö on tehnyt miljardien virheinvestoinnin, mikä on samalla tuhonnut yhtiön liiketoiminnan ja romahduttanut osakkeen arvon, missä tämä näkyy? Ei ainakaan toimijoiden asemassa.
Nokian toimintaan ja tekemisiin olisi syytä käyttää hiukan arabikadun ääntä. Yksittäisten osakkeenomistajien tulisi asettaa Nokian johto vastaamaan ja vastuuseen tekemisistään. Yhtiön Corporate Governance toimii siten, että hallinto valitsee itse itsensä aina uudelleen tai jos tarvitaan täydennystä, otetaan kaveri hommiiin.
Nyt olisi syytä ottaa realiteetit käsiin ja todeta Nokian epäonnistuneen täydellisesti omassa liiketoiminnassa. yhtiö ei ole ymmärtänyt oelvansa softa-busineksessä, vaan yhtiö on valinnut strategiakseen alihankkijana toimimisen, joka johtaa aina kuihtuviin katteisiin.
Nyt yhtiö on luopunut lopustakin omasta softaosaamisesta, jota ei ollut paljon ja joka ei soveltinut tähän aikaan. Microsoft teki Nokiasta oman alihankkijansa, oli Eloppi Troijan hevonen tai ei. Näin ei olisi pitänyt käydä. Asialle pitäisi tehdä jotakin.
Nokian pitää kääntää oma neuvotteluasemansa suhteessa kaikkiin softataloihin. Sen sijaan, että se jää Microsoftin sopimusvalmistajaksi, yhtiön pitää laittaa softatalot Microsoft, Google ym tilanteeseen, missä ne kilpailevat pääsystä Nokian käyttöjärjestelmätoimittajiksi. Nokian pitää päästä tilanteeseen, missä yhtiö valitsee kenen kanssa ja mieluiten kaikkien kanssa siten, että katteet eivät jää softayhtiöille, vaan liiketoimintayhtiölle itselleen.
Joen suunta pitää kääntää ja siihen tarvitaan uusi johto. Ollila saisi lähteä ihan heti.