Nato ei ole sukulainen

Georgian reipashenkinen presidentti päätti hoitaa valtion vatsanväänteet hyökkäämällä omaan maahansa, joka ei enää halunnut olla osa Georgiaa. Nuori sujuvasti englantiavääntävä georgianteutoni laittoi kypärän päähänsä, veti miekan huotrasta ja usutti amerikkalaisten kouluttamat erikoistappajat Etelä-Ossetiaan.
Hänelle kävi kuin Hodorkowskille. Tavattuaan muutaman silmäätekevän muualla kuin paikallisella torilla, ukko luuli maantiedon lakanneen vaikuttamasta. Kartta oli kupertanut Venäjän horisonttiin. Enää pohjoisen barbaarit eivät määräile meitä. Venäjää ei enää ole. Kohta olemme Natossa. Alkaa uusi aika, jolloin amerikkalaisten pyssyt ovat meidän pyssyjä. Venäjä katsahtaa minuun kuin Geroge W. hölmömpään. Elämä on ihanaa.
Sitten hän heräsi. Venäläiset ampuvatkin takaisin. George W. ei vastaa puhelimeen, vaikka on juuri oppinut käyttämään sitä. Kukaan ei enää kutsu minua kylään. Kaikki juoksevat pommisuojaan. Tulitauko, seis, ei saa ampua. Tämä on niin epäreilua. Aina isommat sortavat pienempiä.
Shakaswili otti ja tappoi omia kansalaisiaan kuin suuri georgialainen kansanjohtaja Neuvostoliitossa aikanaan. Tällaiset ukot ovat Naton porteilla vetoamassa yhteiseen puolustukseen ja avunantovelvoitteeseen. Mitään hullumpaa ei ole kuin liittyä tällaiseen jengiin.
Nato ei ole sukulainen, voit itse päättää kutsutko sen kylään vai et.