Murhan yritys on kärsinyt inflaation tuoreessa oikeuskäytännössä. Pikkupoika, joka ajaa kännissä autolla muutaman metrin poliisi kyydissä, vaikkakin oven välissä, joutuu epäillyksi murhan yrityksestä. Toinen pikkupoika, joka ajaa kännissä poliisin kuoliaaksi joutuu epäillyksi ja mitä ilmeisemmin tuomituksi murhasta. Poliisivankilan vartija, joka ampuu poliisikavereitaan tuliluikuilla ja osuu yhtä hiukan päähän, joutuu syytteeseen murhan yrityksestä.
Poliisia kohti ampuminen on järkevää arvioida murhan yrityksenä, jos poliisi todellisuudessa joutuu hengenvaaraan, mutta onko aivan täysipäistä pitää murhan yrityksenä sitä, että poliisi työtehtävässään saa hiukan lommoja pysäyttäessään rattijuoppoa. Normaalitilanteessa näin ei varmasti olisikaan, mutta kun tuoreeltaan poliisi on ajettu kuoliaaksi hiukan vastaavassa tilanteessa, arviointikyky järkkyy.
Näissä olosuhteissa riippumaton ja oikeamielinen tuomioistuin kykenee pysymään hetkellisten kuohujen yläpuolella. Valitettavasti meidän oikeuslaitostamme ei ohjaa laki ja totuus, vaan käräjäoikeuden kahvihuoneen tätikaarti, joka purkaa omaa saamattomuuttaan muihin nuijan varressa. Käräjätuomaritädistä tulee mies kun hän saa otteen nuijasta. Freud löytäisi tilanteesta analogioita peniskateuteen, käräjätädin käteen kasvaa elin, jolla voi toteuttaa omia fantasioitaan.
Vain taivas on rajana ja perusteet löytyvät lakikirjasta.
Tästä esimerkkinä Porin murhaepäilty, joka laitettiin putkaan, jotta poliisi voisi osoittaa edistyvänsä mustana pysyvässä murhajutussa. Näytelmän konnaksi valittiin oikea näyttelijä, jonka ei tarvitse enää näytellä. Hänen psyykensä kärsi muutaman päivän putkareissusta ilmeisen kovan kolauksen.
Mitenkä tämä oli mahdollista? No, tarvittiin nuijan varteen joku tosi nuija, joka päätti vangita näyttelijän kun poliisi pyysi. Näin tapahtuu harva se päivä, aina ei kuitenkaan aivan yhtä perusteettomasti.
Onko kelvottomien tuomareiden toiminnan suojaksi olemassa toimivaa kuluttajansuojaa – ei ole, koska tuomarit Suomessa eivät ole valtiosta riippumattomia oikeuden toteuttajia, vaan virkamiesten halujen kultaajia.
Mikään ei ole oikeampaa ja totuudellisempaa kuin tuomioistuimen lopullinen ratkaisu. Mikään ei voi olla suurempi vääryys kuin tuomioistuimen lopullinen ratkaisu kunkin omassa todellisuudessa, joka on tai ei ole vääristynyt, mutta hyvin todellinen hänelle itselleen.