Luonnonlaki

Olen lukenut Kari Enqvistin uutta kirjaa monimutkaisuus, joka pudotti suomuja silmiltä. Miten älykästä ja kiehtovaa luonnontieteet voivatkin olla verrattuna yhteiskuntatieteisiin, joiden tieteellisyys on maitolaiturilla juoruavien akkojen argumentoinnin tasolla. Miten joku voi tosissaan puhua esim. oikeustieteestä, jonka teorianmuodostus perustuu mun mielestä – logiikkaan.
Ollapa nuori poika, niin katselisin maailmaa todennäköisesti hieman eri suunnasta. Yliopistolla olisin välttänyt pseudotieteitä ja hakeutunut oikean tieteen – todellisuuden maailmaan. Mitään ei ole vielä menetetty. Aina voi nautiskella valmiista kaurasta, joka on esitetty hyvällä suomenkielellä. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Ehkä jokainen tarvitsee oman aikansa karvojensa kasvattamiseen.
Vanhat lakikirjat alkoivat tuomarinohjeilla:”muutamia yleisiä ohjeita, joita tuomarin tulee tarkoin noudattaa.” Ohjeissa korostetaan lain noudattamista, mutta ei tyhmyyksiin asti. Keskeistä on saavuttaa oikeudenmukainen, siis moraalinen ratkaisu, joka voi irrota laista, mikäli oikeudenmukaisuus sitä vaatii. Laki ei siis ole kaiken toiminnan yläpuolella, vaan se on ohjenuora, jota viisas ihminen järkevästi ja kohtuudella soveltaa – mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan – kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys.
Oikeustieteellisen, tai tarkemmin ottaen lakialukeneiden kiinnostuksen kohteena tulisi olla lainkäytön moraalisuus. Nyt auktoriteettiuskovaiset kumartavat kaikkea, mitä tuomioistuimista tulee ja se on monasti hirveää paskaa. Ihmisistä on tullut paskanpalvojia, koska heillä ei ymmärrys riitä kyseenalaistamaan mitään. Ainoa tuomioistuinkritiikki tulee medialta kun median edustaja tuomitaan jättämällä hänet tuomitsematta Asem -mellakassa. Missään ei kuitenkaan näe reaktioita tuomioistuinlaitoksen todellisiin ongelmiin, laumaan kyvyttömiä lukkopäisiä tuomareita, joiden ahdasmielisyys pursuaa tuomioistuimen kirjaamoista ihmisten päälle kuin paiseruttoepidemia.
Jokaisella on oikeus vapautua omasta rutostaan, minkä vuoksi kehotan kaikkia aktiivisesti välttämään joutumista tekemisiin taudinlevittäjien kanssa. Vaihtakaa luontoon, missä lait ovat oikeita ja rehellisiä. Siellä sairaille on omat, hyvin toimivat lääkkeensä.